

Hänen isosiskonsa Ida Wahtera oli Paraisten lucia kolme vuotta sitten ja viime vuonna ehdolla Suomen luciaksi.
Tämä ryhmä ei ole omien sanojensa mukaan ehtinyt kovinkaan montaa kertaa harjoitella laulamista yhdessä. Yhteensä he tulevat esiintymään 5-6 kappaleen setillä.
– On ollut hienoa kun olemme itse voineet vaikuttaa kappalevalintoihin, Karlsson toteaa ja muut ovat hänen kanssaan samaa mieltä.
Tänä vuonna Paraisten lucia-äänestystä ei toteutettu rahakeräyksen muodossa, mutta siitä huolimatta osa äänensä jättäneistä halusi muistaa Folkhälsania pienellä lahjoituksella.
– Tästä vapaaehtoisesta tuesta haluamme tietenkin kiittää kaikkia sydämellisesti, toteaa Folkhälsan i Pargas -yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Christel Gripenberg-Lerche.
Jo nyt lucian kalenterissa on melkoisesti varauksia, mutta kalenteria hoitavaan Trisse Ramströmiin ehtii vielä olla yhteydessä sähköpostitse, mikäli haluaa lucian seurueineen vierailulle. Osoite on lucia2016.pargas(at)gmail.com.
Aivan tarkka aikataulu 13. joulukuuta on vielä työn alla, mutta luciakulkueen ensimmäinen yhteinen esiintyminen on perinteisesti vuorossa Vanhan Malmin joulumarkkinoilla lauantaina 10. joulukuuta. Silloin lucian seurueineen voi tavata Fredrikan tuvalla.
https://youtu.be/oy8w_m5q6rw
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi
Päivitetty 22.11. klo 10:37 oikealla sähköpostiosoitteella luciavarausten osalta.