Monipuolista ohjelmaa Dancestationissa

Tanssia kaikille. Dancestation-tapahtumat ovat osoittautuneet erittäin suosituiksi tanssipiireissä. Arkistokuva: Anja Kuusisto.
Tanssia kaikille. Dancestation-tapahtumat ovat osoittautuneet erittäin suosituiksi tanssipiireissä. Arkistokuva: Anja Kuusisto.
– Totuuden nimissä jopa PUNT alkaa olemaan liian pieni paikka kaikille tanssijoille, toteaa Musiikkiopisto Arkipelagin Solveig Ekholm.
Tapahtuman järjestävät Arkipelag yhteistyössä Paraisten kaupungin kanssa. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2009, jonka jälkeen se oli jokavuotinen tapahtuma aina vuoteen 2011. Silloin tehtiin päätös tapahtuman järjestämisestä joka toinen vuosi.
Tänä vuonna paikalle odotetaan jopa 330 tanssijaa eri puolilta etelärannikkoa.
Lauantai on vihitty työpajoille ja illalla on vuorossa opettajien sekä muiden esiintyminen. Vierailevina opettajina toimivat muun muassa Topi ”Antopio” Tateishi, joka kuuluu street dancen pioneereihin Suomessa sekä Paraisilta lähtöisin oleva Iida Impilä.
Lauantain esitys alkaa kello 18 ja kestää vajaan tunnin. Yleisöä päästetään halliin mahdollisuuksien mukaan. Opettajien ohella esiintyvät myös turkulainen moderni kansantanssiryhmä Pro sekä rullatuolitanssija Raisa Herpiö.
Sunnuntain kilpailuja voidaan tanssipiirien asteikolla luonnehtia leikkimielisiksi, sillä pääpaino on nimenomaan esiintymisessä ja palautteen saamisessa. Palkintoja ei kovin montaa jaeta. Kilpailut alkavat baletilla ja karakteritansseille, jonka jälkeen vuorossa ovat omat tnassit, nykytanssit, jazz, show, break ja street aina iltapäiväneljään saakka. Lounastauko pidetään noin klo 13-14. Palkintojenjako on vuorossa klo 16.30 alkaen.
– Yleisö on sydämellisesti tervetullut paikalle sekä lauantain esitykseen että sunnuntaina. Sisäänpääsyä emme voi taata, mutta niin moni kuin mahdollista pääsee katsomaan. Ennakkovarauksia ei oteta vastaan, Ekholm sanoo.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi