Nordkalk haluaa laajentaa kaivosta

Arkivbild.
Arkivbild.

Nordkalk suunnittelee Paraisten kaivoksen laajentamista Limbergin louhoksen Sarlininkadun puoleisessa päässä. Alustavien suunnitelmien mukaan kaivoksen reuna siirtyisi 20-30 metriä lähemmäs katua, entisen Seuraintalon tontille.

Yhtiö toteaa nettisivuillaan julkaistussa tiedotteessa, että kalkkikiven rajallisuudesta johtuen on tärkeää hyödyntää tehokkaasti olemassa olevat esiintymät. Paraisilla on tehty suunnitelmia louhinnan optimoimiseksi, ja työn viimeistely Sarlininkadun puoleisessa päässä on osa näitä suunnitelmia. Päämääränä on varmistaa kaivostoiminnan jatkuminen Paraisilla mahdollisimman pitkään.

Yhtiön mukaan suunniteltu muutos on nykytilanteeseen verrattuna pieni, eikä se esimerkiksi edellytä uutta ympäristölupaa. Kaivostoiminnan ympäristövaikutuksia seurataan jatkuvasti parhaillaankin: kaivoksen ympäristössä on neljä tärinämittaria, ja Kalkkisatamassa on mittauspiste pölylle.

Nordkalk suunnittelee laajennusta yhteistyössä Paraisten kaupungin kanssa. Kun suunnitelmat täsmentyvät, yhtiö järjestää keskustelutilaisuuden kaivoksen lähellä asuville. Tilaisuuden todennäköinen ajankohta on vuoden 2017 alussa.

PK