Kello on viisi aamulla ja pää on hereillä, mutta keho ei. Lapset ovat syvässä unessa ja hengittävät rauhallisesti paksujen peittojensa alla, mutta itse olen hukannut kartan Nukkumatin maahan. Menetin kyvyn nukkua joskus silloin, kun tulin ensimmäisen kerran raskaaksi. Sen jälkeen en ole saanut kokea helpon nukahtamisen ihanaa tunnetta – asia joka on niin yksinkertainen ja nautinnollinen, että sen ottaa itsestään selvyytenä, mutta joka on nyt minulle vain kaukainen muisto.
Ovatko syynä vaihdevuodet vai onko joku piiri aivoissa saanut oikosulun? Unen puute rasittaa minua, ja noidankehä on syntynyt.
Aamutohvelit ovat siellä, missä ne yleensä ovat, sängyn vieressä. Kissat seuraavat minua alas portaita pimeässä kuin kaksi varjoa – yksi musta ja yksi harmaa. Tulen sytyttäminen hellaan tänä kylmänä aamuna tuo minulle eräänlaista primitiivistä hyvinvointia, ja jatkan Porin Matin kanssa. Polttopuu on itse asiassa myös hyvinvoinnin asia: puiden kaataminen ja pilkkominen synnyttävät turvallisuuden ja riippumattomuuden tunteen. Niin kauan kuin metsä kasvaa ja voimme kaataa sen, olemme turvassa, ja kytköksissä meitä edeltäviin polttopuita pilkkoviin sukupolviin.
Isoisälleni klapityöt oli harrastus, joka valtasi koko hänen elämänsä sen jälkeen kun eläimet teurastettiin ja maatila lakkautettiin. Sitkeä pieni mies imi sisu-pastillia, pilkkoi ja puita aamusta iltaan, ja hänen kuolemansa jälkeen tajusimme kuinka paljon polttopuita hän oli varastoinut. Koko navetta ja siilo olivat täynnä klapeja lattiasta kattoon, ja pelloille hän oli sinne tänne rakentanut latoja, jotka hän ensin täytti klapeilla jonka jälkeen katto rakennettiin päälle. Polttopuita riitti tuleville sukupolville. Toivon, että työ toi hänelle hyvän olon ja paon tylsästä arjesta.
Palavan puun rätinä synnyttää minussa kahvin himon. Tiedät varmasti sen tunteen, kun istuu nuotion äärellä? Kuksassa on makeaa tummaa kahvia ja kyytipojaksi syöt voileivän, jonka päällä on voita ja juustoa, ehkä paprikaa tai suolainen kananmuna. Karvaan, makean ja suolaisen yhdistelmä on aivan ihana.
Nuorempana pystyin nukkumaan melkein missä tahansa. Työskentelin jonkin aikaa luontokouluopettajana Saaristomeren luontokoulussa. Olimme kauniilla Immaskärillä Houtskarin saaristossa ja mukana oli koululaisryhmä jostain pääkaupunkiseudulta. Kuten aina, nuoret valittivat kylmistä jaloista ja palelevista korvista (myssy oli syvällä repussa) ja joku pudotti juustovoileipänsä lätäkköön. Nuotion ympärillä he kuitenkin rauhoittuvat ja monet istuivat hiljaa ja vain tuijottivat tuleen. Se oli siihen aikaan, kun nuorilla ei vielä ollut matkapuhelimia. Yö oli tähtikirkas ja siirryin jonkin matkaa leiristä rakentamaan itselleni ”pesää”. Patjani oli kukkiva kanervamätäs, makuupussin sisällä olin täysin rento. Pehmeä kuin haahka pesällään. Yläpuolellani Linnunrata säkenöi. Olin likainen, raukea ja täysin onnellinen. Nukahdin huomaamattani. Aamu valkeni sateisena ja sumuisena.
Kuntosalilla harjoitteleminen on joillekin tapa tuntea hyvää oloa. Jooga voi olla muille tie hyvinvointiin ja rentoutumiseen. Jollekin hyvinvointi on äärimmillään sitä, että saa luistella sata kilometriä meren jäällä retkiluistimilla tai rypeä mudassa maastopyörällä.
Kun kysyin nelivuotiaalta tyttäreltäni, miten hyvän olon voi saavuttaa, hän vastasi lapsen viisaudella: ”Voit tehdä jotain joka tekee toisen iloiseksi”.
Hyvinvointiin on monta tietä.
Tuuli Meriläinen
Nauvolainen PK:n toimittaja
Kommentoi