PK siirtyy varhaisjakeluun

etusivut
 
 
 
 
 
 
Förlags Ab Sydvästkustenin tj Harry Serlolla on iloisia uutisia kerrottavanaan:
– Vuodenvaihteesta lähtien Paraisten Kuulutukset tullaan jakamaan varhaisjakeluna yhdessä muiden lehtien kanssa.
– Teemme tämän parannuksen useista syistä. Itella muuttaa palveluaan maanlaajuisesti. Tietyt yksi kertaa viikossa ilmestyvät lehdet ovat jopa päättäneet muuttaa ilmestymispäivää, kun Itella ei enää takaa torstaijakelua.
– Me päätämme sen sijaan parantaa palvelua valitsemalla Tietojakelun jakajaksi Paraisille. Sillä tavalla vastaamme myös sekä ilmoittajien että lukijoiden toivomukseen saada lehti jo aamuyöstä.
Tilaajat muilla suunnilla saavat myös jatkossa lehden postijakelun mukana.
PK:n yhteistyö kaupungin kanssa jatkuu myös ensi vuonna. Kun kaupungin liite Nyt sisältyy PK:hon (kahdeksan kertaa vuodessa), kaikki kaupungin asukkaat (paraislaisten lisäksi nauvolaiset, korppoolaiset, houtskarilaiset ja iniöläiset) saavat PK:n.
Nettiin näköislehti ilmestyy öisin, keskiviikon ja torstain välillä. Näköislehti on ilmainen paperilehden tilaajille. Näköislehden lukeminen vaatii vaan kirjautumisen Lehtiluukkuun, sekä oman PK-tilaajatunnuksen. Sen voi hankkia lähettämällä viestin meidän tilauskonttoriin, pren@fabsy.fi.