Posti muuttaa,posti muuttaa!

Mikael Heinrichs.
Pysäköintiongelmat olivat ensimmäinen aihe joka nousi päivänpolttavaksi, kun kävi ilmi, että Paraisten asiamiesposti muuttaa Valintatalosta R-kioskin tiloihin. Muuttokuorma lähtee matkaan reilun viikon kuluttua, ja R-kioskikin ehtii olemaan suljettuna kolmen päivän ajan muutostöiden johdosta.
Posti avaa R-kioskin tiloissa maanantaina 13. maaliskuuta kello 7 aamulla, jolloin kioskissa on muun muassa kaksi palvelutiskiä ja lisää lattiapinta-alaa nykyiseen verrattuna.

Sen sijaan pitäisi miettiä jotain järkevää ratkaisua kioskin ja Axon väliselle ”villille” pysäköintipaikalle.

Kun miettii Valintatalon pysäköintijärjestelyitä ja liian lähellä kiertoliittymää sijaitsevaa sisäänajoaukkoa, tuntuu tavallaan hieman nurinkuriselta, että postitoimintojen siirtymisen suurimmat ongelmat koetaan juuri pysäköinnin kohdalla.
Toki olisi suotavaa päästä auton kanssa mahdollisimman lähelle jos pitää hakea suurikokoinen ja painava paketti – vaikka toisaalta pakettien ohjaaminen jonnekin muualle on myös nykyaikana mahdollista. Paraisilta löytyy sekä pakettiautomaatti että Matkahuolto-asiamies.
Kaiken lisäksi Nordean talon (voiko sitä enää kutsua tällä nimellä?) ja Brankiksen välinen parkkipaikka ei edes ole kovin kaukana R-kioskin ovesta. ÅU:n kollega kävi sen mittaamassa, ja askelia tuli yhteensä noin 80 kappaletta. Metrejä on reilut 50.
Jos auton jättää siihen, ei edes tarvitse miettiä suhteellisen vilkkaasti liikennöidyn Rantatien ylittämistä, sillä on jo oikealla puolella sitä. Toki lapsiperheellä tai liikuntaesteiselle on huomattavasti hankalampaa asioida R-kioskissa, vaikka ei se Valintatalon pysäköintipaikka ollut mikään liikenneinsinöörin ihanneratkaisu.
Sen sijaan pitäisi miettiä jotain järkevää ratkaisua kioskin ja Axon väliselle ”villille” pysäköintipaikalle, eli hiekka-aukiolle jota koristaa entinen kukkakioski (jolla tosin on tärkeä virka täytettävänään kaupungin ”epävirallisena” ilmoitustauluna.
Hieman selkiyttämällä juuri sen alueen käyttlöä, voitaisiin saada aikaiseksi hyvinkin tarkoituksenmukainen pysäköintialue. Toisaalta kannattaa myös huomioida monien muiden vastaavien kioskien ongelmakohta: eli tavaran tuominen samasta ovesta jota myös asiakkaat käyttävät.
Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi