Veneilykausi on täällä ja kipparit miehistöineen odottavat upeita päiviä merellä ja satamissa. Tarinoita on paljon, ja ennen kaikkea satamissa todellisuus voi ylittää mielikuvituksen – yleisön suureksi iloksi.
Kaikki ovat varmaankin kokeneet ankkuriköyden sotkeutumisen potkuriin tai saapuneet laituriin hieman liian suurella nopeudella, eikä, vakuutusyhtiön vahingoksi, ehkä ole onnistunut tähtäämään halvimpaan veneeseen. Onneksi melkein aina joku odottaa, että pääsee sukeltamaan veitsi hampaiden välissä köyttä katkaisemaan. Heitä on joka satamassa ja he tarvitsevat vain paljon kehuja ja kylmää olutta kiitokseksi. Luonnonsatamissa on pulaa vapaaehtoisista, jotka voivat sukeltaa katkaisemaan ankkuriköyden. Etenkin veden ollessa +13 pinnan alaisia aktiviteetteja ei kokemuksesta kannata suositella.
Hauskempaa on, jos istut takakannella ja katselet muita veneitä – veneitä, joissa kipparit eivät tällä hetkellä koe merielämän valoisaa puolta. Nimeltä mainitsematon saaristolainen vieraili tutun luona juhannusaattona. Kun oli aika matkustaa kotiin melko vahvan sisämoottorin kanssa, pieni yksityiskohta unohtui. Kukaan ei muistanut irrottautua laiturista. No, laituri ei kuitenkaan ollut kovin kummoinen tulevaisuutta ajatellen.
Suurempi vene Itäsatamassa navigoi naapuriveneiden ohi, tai ainakin melkein niiden ohi, matkalla satamasta. Kippari seisoi kaukosäätimensä kanssa ylemmällä kannella arvovaltaisella ilmeellä. Hän onnistui osumaan noin viiteen veneeseen lyhyellä matkallaan satama-altaassa. Vaimon tehtävänä oli seistä polvillaan keulassa ja pyytää anteeksi ja kirjoittaa muistiin osoitetiedot ja vakuutusyhtiöt. Kipparin käsky, joka kaikui satamassa, oli yksinkertainen: ”turpa kiinni, vakuutus maksaa”.
Toinen tapahtuma, josta olen itse vain kuullut, on vielä korkeammalla veneyleisön suosikkilistalla.
Suuremman moottoriveneen komentosillalla oli juhlat. Vene oli kiinnitettynä venevajaan ja ankkuriköysi ulkona.
Yhdelle juhlijoista tuli vessahätä ja hän meni keulaan pienentämään painetta. Ehkäpä sisäisen merenkäynnin takia hän otti tukea venevajan seinästä. Ajoitus ei ollut optimaalinen, koska samaan aikaan venevajan omistaja saapui paikalle kalastusveneensä kanssa. Ankkuriköysi jäi jumiin ja juhlavene siirtyi kauemmaksi venevajan seinästä. Se ei ollut ollenkaan sitä, mitä venevajaan nojaava mies oli suunnitellut, mutta onneksi vesi oli kuitenkin aika matalaa.
Meriselvityksen opetus on kristallinkirkas: älä kuse Itämereen!
Mitä enemmän liikkuu saaristossa ja satamissa, sitä enemmän saa nähdä ja kokea. Enimmäkseen näkee lahjakkaita, asiantuntevia kippareita ja miehistöjä, jotka jatkavat hienoa veneilykulttuuriamme täällä fantastisessa saaristossamme. Aina ei näe täällä asuvien ja työskentelevien arkea, mutta parhaassa tapauksessa auttaa pitämään elämää yllä ja antamaan tilaa vanhoille ja uusille elinkeinoille, niin vakituisille kuin osa-aikaisille asukkaille.
Se, että kuulee paljon tarinoita ja kertomuksia kuivalla maalla tai ohjaamossa, on osa sataman kulttuuriperintöä. Kaikki tarinat ovat myös, kertoman mukaan, taatusti totta.
Folke Öhman
Paraisten kaupungin entinen kaupunginjohtaja
Käännös: Tuuli Meriläinen
Kommentoi