Suosittu kesäkonserttisarja saa jatkoa

Kajsa Dahlbäck. Kuva: Anton Sucksdorff.
Kajsa Dahlbäck. Kuva: Anton Sucksdorff.
Ensimmäinen konsertti on vuorossa jo ensi keskiviikkona, 15. kesäkuuta, kun sopraano Kajsa Dahlbäck esiintyy yhdessä suomalaisen seurakunnan kanttorin, urkuri Tomi Satomaan kanssa.
– Paraisten tunnelmallinen kirkko on yleensä ollut esiintyjien mieleen. Ja onhan se myönnettävä, että ilmassa leijuu hieman erilainen tunnelma kun konsertit alkavat iltayhdeksältä. Eräänlainen hiljaisuus ja rauha laskeutuvat ympäristöön ja alkaa viiletä, Satomaa toteaa.
Ensimmäisenä vuotena kun konsertteja järjestettiin, ne alkoivat kello 22 (ja kirkon remontin johdosta kappelissa) mikä osoittautui hieman liian myöhäiseksi ajankohdaksi. Muutama vuosi sitten kokeiltiin iltakahdeksaa, mikä puolestaan oli liian aikainen ajankohta. Kompromissi oli kello 21, mikä on ollut toimiva vaihtoehto.
– Ihmiset käyvät ehkä iltakävelyllä siihen aikaan ja piipahtavat kirkossa rauhoittumassa ja nauttimassa laadukkaasta musiikista. Olemme yrittäneet kasata vaihtelevan ohjelmiston ja olemme pyrkineet välttämään kaikkein synkimpiä ja melankolisimpia melodioita, Satomaa sanoo.
Klassista ja barokkia on kuitenkin luvassa kaikkina kolmena iltana 15. kesäkuuta, 20. heinäkuuta ja 24. elokuuta.
Esiintyjien puolelta löytyy myös mukavasti kytköksiä Paraisille. Kajsa Dahlbäck on aikaisemmin toiminut täällä kanttorin sijaisena. Hän on kansainvälisestikin tunnettu esiintyjä, joka on esiintynyt Kansallisoopperassa sekä erilaisilla festivaaleilla mm. Italiassa, Brasiliassa, Turkissa ja Sloveniassa. Heinäkuussa vuorossa oleva viulisti Anna Rainio on Paraisilta kotoisin ja häntä säestää harmonikalla norjalainen Yngvild Vivja Haaland Ruud. Elokuussa onkin sitten vuorossa barokkimusiikin erikoismies Markku Luolajan-Mikkola jonka soittimena on viola da gamba.
– Näistä kolmesta konsertista heinäkuun konsertti on ehkä kevyin. Kaikki konsertit ovat kestoltaan alle tunnin, Satomaa kertoo.
Aiempina vuosina konsertit ovat löytäneet yleisönsä. Kuulijoita on ollut lähes satakunta.
– Lisäksi konsepti on ilmeisesti löytänyt paikkansa, sillä ihmiset ovat jo kyselleet milloin konsertit ovat tulossa. Tuntuu hyvältä että olemme pystyneet luomaan tapahtumalle tällaista kysyntää, Satomaa myöntää.
Konserttisarjan tyylikkään julisteen on piirtänyt paikallinen Sauli Luttinen ja siitä löytyy useita pieniä yksityiskohtia, joita ei välttämättä heti ensisilmäyksellä näe.
Musiikkia esitetään suomeksi, ruotsiksi ja saksaksi. Dahlbäck ja Satomaa tulevat konsertoimaan kesäkuun aikana myös Korppoossa, Ahvenanmaalla ja Helsingissä.
Paraisten konsertteihin on vapaa pääsy. Ohjelmalehtisiä myydään ovella.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi