Suunnistajia ympäri maan Paraisille

Sverker Engström. Kuva: Hannes Nyberg.
Sverker Engström. Kuva: Hannes Nyberg.
Nauvossa järjestetty nelipäiväinen juniorien suunnistusleiri päättyi tänään. Suurleiri järjestetään joka vuosi ruotsinkielisen FSO-järjestön suunnistusmestaruuskilpailujen yhteydessä.
Leirin päätyttyä kilpailut alkavat keskipitkällä matkalla Kemiönsaaren Ekniemessä. Avauskmatkan jälkeen kilpailut käydäänkin sitten Paraisilla lauantaina (pitkät matkat) ja sunnuntaina (viestit).
Lauantaille on ilmoittautunut mukaan 512 suunnistajaa ja sunnuntain viesteihin on ilmoittautunut mukaan 157 kolmihenkistä joukkuetta.
– FSO:n toiminta-alue on sen verran laaja, että on todella tärkeää kokoontua yhteen ainakin kerran vuodessa. Hienoa tässä on myös se, että mukana on suunnistajia aina kymmenvuotiaista 80-vuotiaisiin, toteaa Paraisten kilpailujen johtaja Sverker Engström.
Torstaina Engström ja muut talkoolaiset aloittivat toden teolla Stortervolandetin kilpailukeskuksen rakennustyöt.
Tapahtuman järjestelyihin osallistuu arviolta noin 100–120 paraislaista.
– Noin viidellätoista taitaa olla omat vastuu-alueet ja heidän ryhmissää työskentelee paljon väkeä. Näin ollen kisaorganisaatiosta tulee laaja, mutta melko helposti hahmotettava, Engström sanoo.
Palkka koostuu kahvista, pullasta ja mahdollisesti jopa makkarasta.
Hommaa riittää, sillä yhteensä yli 1 000 henkilöä tulee osallistumaan kilpailuihin joko suunnistajina tai yleisönä ja huoltojoukkoina. Kuulutusten ja tulospalvelun pitää toimia, tarjoilun ja käymälöiden niin ikään.
Kokemuksen puutteesta eivät järjestelyt ainakaan kärsi. Engström on yksi kahdesta henkilöstä joka on toiminut FSO-mestaruuskilpailujen johtajana peräti neljästi. Toinen on Kemiön puolessa kilpailujohtajana toimiva Rolf Nordell.
Engström tietää tarkalleen mitä häneltä odotetaan, mutta haluaa siitä huolimatta nostaa esille muita järjestelyihin osallistuvia henkilöitä.
– Kaj ja Peter Lundström ovat suunnattoman tärkeässä roolissa. Kilpailut järjestetään heidän maillaan ja he ovat auttaneet meitä luomaan parhaat mahdolliset olosuhteet.
Eniten henkilökuntaa vaativa osa on paikoitus. Asuntoautoille ja linja-autoille on erilliset pysäköintialueet ja isolle pellolle odotetaan arviolta 400–500 henkilöautoa.
– Pahin mahdollinen uhkakuva on rankkasade, joka tekee pellon käyttämisen pysäköintiin mahdottomaksi. On olemassa varasuunnitelma, mutta se tarkoittaa pysäköintiä tien varteen usean kilometrin matkalle, Engström sanoo.
Pysäköintijärjestelyistä vastaa Ove Arén.
Markku Virtala on ratamestari lauantain pitkän matkan kilpailun osalta, Ingela Mattsson puolestaan sunnuntain viestien osalta.
– Tänä vuonna viesti juostaan keskipitkänä kolmen etapin kilpailuna. Hieman luokasta riippuen yhdellä viestiosuudella menee noin 20–35 minuuttia, joten vauhtia tulee riittämään, Mattsson sanoo.
Sunnuntain rata eroaa melkoisesti lauantaisesta.
– Maasto on täysin erilainen. Sunnuntaina on pieniä ylämäkiä ja useampia avoimia kalliomaisemia. Ratoja laadittaessa on ensiarvoisen tärkeää löytää jokaiselle luokalle sopivat vaikeusasteet.
Lauantaina kilpailut avataan virallisesti kello 11.15 ja ensimmäinen startti on vuorossa kello 12. Sunnuntaina ensimmäiset viestit lähtevät matkaan jo puoli kymmeneltä aamulla.
Hannes Nyberg
käännös Mikael Heinrichs