Talkoiden kaupunki

Parainen on todellinen talkookaupunki. Täällä talkootöitä tehdään ympäri vuoden, mutta talkoilla on tapana huipentua kesään. Talkoot herättävät monenlaisia tunteita ilosta turhautuneisuuteen.

Minua kiehtoo, miten eri ihmisten keskuudessa suhtaudutaan talkoisiin niin eri tavoin ja miten talkootyöt toimivat eri ryhmissä. Me kirjaislaiset olemme hyviä talkoilemaan. Ei tosiaan ole mitään parempaa kuin istahtaa kalliolle keskelle metsää talkooporukan kanssa nauttimaan kylmää olutta hikisen luontopolunraivaamisiltapäivän jälkeen. Ne ovat onnenhetkiä, eikä kyse ole vain subjektiivisesta mielipiteestä, vaan on tieteellisesti todettua, että vapaaehtoistyön ja hyvien tekojen tekeminen vailla oman edun tavoittelua tekee onnellisemmaksi.

Siitä pääsemmekin aina keskusteluun siitä, ettei epäitsekkäitä tekoja olekaan, vaan vapaaehtoisuuteen liittyy odotus tunnustuksista ja arvostuksesta tai muunlaisten etujen saavuttamisesta ja on siten myös oman asian ajamista. Ne, jotka väittävät näin, eivät oletettavasti ole olleet kovin monessa yhdistyksessä mukana, koska palkintoja ei suoranaisesti satele niille, jotka aina kyyditsevät, leipovat mokkapaloja, grillaavat makkaraa, maalaavat seiniä tai myyvät wc-paperia. Olen vakuuttunut siitä, että useimmat vapaaehtoiset toimivat silkasta hyväntahtoisuudesta ja oman lapsen harrastuksen tukemisen tai kylän elinvoimaisuuden vahvistamisen aatteesta.

Jotkin perheethän loistavat poissaolollaan. Ne, jotka jostain käsittämättömästä syystä vaikuttavat ajattelevan, että on muiden asia huolehtia myös heidän lähiympäristönsä tai heidän lastensa harrastusten toimimisesta. Lohduttaudun yleensä ajatuksella, että jotkut nyt vain yksinkertaisesti soveltuvat paremmin talkootöihin, ja on varmaankin mukavinta kaikille, että juuri nämä ihmiset osallistuvat talkootöihin ja muut ovat osallistumatta. Eihän se reilua ole, mutta emmehän tiedä, mitä kamppailuja muut käyvät arjessaan, ehkä talkootöihin osallistuminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista.

Tiedämme kuitenkin, että ilman kaikkia näitä ponnistelevia vapaaehtoistyöntekijöitä koko suomalainen kolmas sektori luhistuisi ja veisi mennessään hyvin paljon. Ehkä vapaaehtoistyön pitäisi yksinkertaisesti olla pakollista, tai sitten – provosoidakseni – vapaaehtoistyöhön osallistumattomilla olisi kompensaationa korkeampi veroprosentti? On kestämätöntä lisätä nykyisten vapaaehtoisten taakkaa vuosi vuodelta, tuottipa työn tekeminen hetkellisesti kuinka paljon iloa tahansa. Vapaaehtoisia pitäisi olla enemmän – kaikkien tulisi olla mukana – ehkä monet yllättyisivät myönteisesti?

Ajattelen, että etenkin niiden, jotka tuntevat itsensä hieman katkeriksi, yksinäisiksi tai yleisesti epämiellyttäviksi, kannattaa vähän kokeilla vapaaehtoistyötä. Kaikki eivät ehkä minun laillani saa energiaa päivän viettämisestä markkinoiden arpajaispöydän takana, mutta useimmat tulevat onnellisemmiksi itsensä tarpeelliseksi tuntemisesta, auttamisesta ja yhdessä tekemisestä. Aivan kuten liikuntaa pitäisi pystyä saamaan reseptillä, voisi myös talkootunteja määrätä lääkkeeksi. Ihminen on laumaeläin, ja meidän täytyy tehdä asioita yhdessä jokseenkin toimivissa ryhmissä voidaksemme hyvin.

Jos tunnet tarvitsevasi vähän lisää onnellisuutta, mene auttamaan kanssaihmistä tai yhdistystä, ja tunnet pian taas olevasi henkeä täynnä. Jossakin on takuuvarmasti juuri sinulle sopiva tehtävä. Joskus käy huono tuuri, ja silloin tulee eritettyä muitakin kuin onnellisuushormoneja. Me ihmiset olemme niin erilaisia ja jotkut herättävät muunlaisia tunteita, mutta enimmäkseen pääset pitämään hauskaa!

Alice Björklöf

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*