Tom Simola siirtyy Förlags Ab Sydvästkustenin tj:ksi

Tom Simola. Arkistokuva.
Tom Simola on nimitetty Åbo Underrättelser- ja Paraisten Kuulutukset -lehtien julkaisija Förlags Ab Sydvästkustenin uudeksi toimitusjohtajaksi. Simola on tällä hetkellä Raaseporin kaupunginjohtaja ja siirtyy uuteen tehtäväänsä viimeistään kesän alkupuolella.
Hän seuraa tehtävässä Harry Serloa, joka jättää yhtiön.
– Ala on suuressa murroksessa ja koemme Tom Simolan olevan oikea henkilö luotsaamaan yhtiötä eteenpäin. Harry Serlo on tehnyt hyvää työtä, nyt on aika katsoa eteenpäin, toteaa Förlags Ab Sydvästkustenin hallituksen puheenjohtaja Lasse Svens.
Stefan Holmström on puolestaan nimitetty Åbo Underrättelser -lehden vt. päätoimittajaksi syyskuun loppuun saakka. Pär Landor on aikaisemmin ilmoittanut jättävänsä päätoimittajan tehtävän.
Jatkossa päätoimittaja raportoi toimitusjohtajalle, joka puolestaan raportoi hallitukselle.
– Näemme tämän modernimpana ja toimivampana ratkaisuna kuin nykyisen mallin, jossa sekä toimitusjohtaja että päätoimittaja raportoivat hallitukselle, Svens toteaa.
PK