Valintatalo myytävien kauppojen joukossa

Paraisten Valintatalo on toiminut asiamiespostina vuodesta 2012. Arkistokuva: Anja Kuusisto.
Paraisten Valintatalo on toiminut asiamiespostina vuodesta 2012. Arkistokuva: Anja Kuusisto.
Ruokakeskon Suomen Lähikauppaa koskeva yrityskauppa sai maanantaina sinetin Kilpailu- ja kuluttajavirastolta sillä ehdolla, että yhteensä 60 Siwa- ja Valintatalo-kauppaa (niiden joukossa Paraisten Valintatalo) sekä Kotkan Euromarket myydään ulkopuolisille. Ketjun muut kaupat muutetaan K-marketeiksi vuoden sisällä.
Kilpailuviraston selvitysten mukaan Suomen Lähikaupan taloudellinen tilanne oli sen kaltainen, että ketjun tulevaisuus oli yrityskaupasta huolimatta uhattuna – eikä muita potentiaalisia ostajaehdokkaita ollut näköpiirissä.
Sillä aikaa kun muun muassa Paraisten Valintatalolle etsitään ostajaa, nämä 60 kauppaa jatkavat toimintaansa entiseen tapaan. Miten jatkossa käy esimerkiksi Pins-etuohjelman jää nähtäväksi.
Kilpailuvirasto ei ole myöskään sulkenut pois S-ryhmää myytäväksi annettavien kauppojen kohdalla, mutta jokaisen kohdalla virasto tekee oman arviointinsa. Ainakin Paraisilla S-ryhmä tuntuu epätodennäköiseltä kumppanilta, sillä S-marketin ohella on jo Sale Tennbyssä.
Valintatalo on toiminut asiamiespostina Paraisilla toukokuusta 2012 lähtien. Asiamiespostitoiminta jatkuu ainakin toistaiseksi entisellään.
– Toistaiseksi ei ainakaan ole minkäänlaisia muutoksia tulossa. Sopimukset jatkuvat paikkakohtaisesti uuden omistajan alaisuudessa. Paraisten osalta tilannetta tullaan tarpeen mukaan kartoittamaan uudelleen kun kyseisen toimipisteen jatkokuviot selviävät, Postin verkostojohtaja Anna Lehtonen kertoo.
– Yhdistymistyö voi vasta nyt alkaa täysimittaisesti, joten suunnitelmat tarkentuvat lähiaikoina. Tavoitteenamme on, että K-marketeiksi muutetuissa kaupoissa tarjotaan edelleen laajasti erilaisia palveluita. KKV:n myytäväksi määrättyjen kauppojen osalta tilanne on se, että myytäväksi määrätty kauppa jatkaa normaalisti toimintaansa ja nyt yrityskaupan toteutumisen jälkeen Kesko voi alkaa etsiä kaupalle uutta omistajaa. Kaupan palveluista neuvotellaan erikseen uuden omistajan kanssa, Keskon päivittäistavarakaupan viestintäpäällikkö Satu Pusa toteaa.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi