Taito laittaa suu suppuun säkkiä myöten

Kaikille, jotka suunnittelevat tulevaisuutta, olisi helpompaa, jos olisi olemassa se kuuluisa kristallipallo. Silloin voisi selvästi ja kirkkaasti katsoa, mitä tuleman pitää ja mukauttaa suunnitelmansa sen mukaan. Mutta mitään kristallipalloja ei ole olemassa ja se on myös hyvä asia. Esimerkiksi koronan ies oli tarpeeksi raskas, vaikka kukaan ei etukäteen tiennyt kuinka raskas ja pitkä siitä tulee.

Myös ilman kristallipalloa täytyy esimerkiksi niiden, jotka suunnittelevat kaupungin taloutta tuleville vuosille tehdä parhaansa siltä pohjalta, mitä tietoa heillä on, tietämättä miten oikeastaan käy – ja tarvittaessa sopeutua siihen, mitä sinulla jo on. Vuodenvaihteessa lakkaavat kunnat ja kaupungit olemasta nykyisessä muodossaan, kun hoito siirtyy uusille hyvinvointialueille.

Mitä siirtyminen hyvinvointialueille oikeastaan tulee tarkoittamaan yksittäiselle kunnalle – toisin sanoen Paraisille – on todella vaikea ymmärtää, mutta kyse on suuresta mullistuksesta.
Vaikka Paraislaiset hakeutuvat terveyskeskukseen samalla tavalla kuin ennen myös uuden vuoden jälkeen, muutos siihen, mitä nykyisin kutsumme kunnaksi ja kuntarakenteeksi, on kuitenkin valtava.

Paraisten kaupunki on myös valmistellut uutta organisaatiotaan, joka astuu voimaan 1.1.2023.
Kun terveydenhuolto menee pois, jää jäljelle kolme sektoria. Niiden työniminä ovat ”kasvatus ja koulutus”, elinvoima ja hyvinvointi” sekä hallinto- ja tukipalvelut”.
Kaupungin täytyy siis sopeutua siihen mitä sillä on. Organisaatiota on yksinkertaisesti tarkistettava ja tehtäviä muutettava. Ei voida jatkaa samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Mutta mitä muutos tarkoittaa käytännössä kaupungin yksittäiselle työntekijälle ja yksittäiselle paraislaiselle, sitä kukaan ei voi sanoa varmuudella. Hoito on ollut niin merkittävä osa kunnan toimintaa ja ennen kaikkea budjettia, joten ainoa asia, joka on varmaa, on se, että mikään ei kunnissa ole niin kuin ennen vuodenvaihteen jälkeen.

Sen ei tarvitse tulla huonommaksi, mutta se tulee olemaan erilaista nykyiseen verrattuna.
Toinen tuore esimerkki käytännön mukautumisesta muuttuneeseen todellisuuteen, on rakennettava uusi Hessundin silta (ÅU 5.7.2022). Ukrainan sota aiheuttaa sen, että niitä isoja metallipaaluja ei saada, joista silta piti rakentaa, siedettävään hintaan ja ennen kaikkea ajoissa. Suunnitelmia on ollut pakko miettiä kokonaan uudestaan.

Nyt uusi Hessundin silta rakennetaan raudan sijaan betonista. Se aiheuttaa myös sen, että sillan ulkonäkö muuttuu. Nyt se tulee menemään rannalta rannalle ilman vedessä olevia tukipaaluja, joita oli suunniteltu aiemmin.

Suun suppuun laittaminen säkkiä myöten on joskus pakko tehdä, vaikka se joskus tuntuukin äärimmäiseltä ratkaisulta.

Carina Holm
Toimittaja, entinen PK-toimittaja
Käännös Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*