Avoin kirje Paraisten päättäjille ja kuntavaalien ehdokkaille

Lapset ja nuoret ovat tulevaisuutemme. Kunnassa tehdään tärkeimmät päätökset koskien heidän arkeaan. Mahdollisuudet taiteen ja kulttuurin harrastamiseen luovat pohjaa nuorten hyvinvoinnille.

Kunta päättää, miten taiteen perusopetus järjestetään. Taiteen ja kulttuurin avulla lapset ja nuoret oppivat pitkäjännitteisyyttä, ajattelun taitoja ja luovuutta. He saavat taiteen kautta mahdollisuuden löytää erilaisia tapoja ilmaista itseään, ja he saavat tulevaisuuden työelämässä tarvittavia taitoja.

Taiteen perusopetus (TPO) on panostus tulevaisuuteen. TPO on tavoitteellista taidekasvatusta. Opetusta ohjaavat kansalliset opetussuunnitelman perusteet yhdeksän eri taiteen alalla ja sitä antavat alan ammattilaiset. Opetusta annetaan yleisen (500h) tai laajan (1 300h) oppimäärän mukaan.

Kunnat hyväksyvät oppilaitoksen opetussuunnitelman. TPO:ta järjestetään 80 prosenttia kaikista kunnista. Paraisten kaupunki on hyväksynyt kuuden eri taiteenalan opetussuunnitelmat: musiikki, tanssi, kuvataide, käsityö, teatteri ja sanataide. Teatterin ja sanataiteen opetusta tarjotaan tällä hetkellä vain ruotsiksi, muita taiteenaloja sekä ruotsiksi että suomeksi.

TPO:ssa opiskelee yli 120 000 oppilasta, enemmän kuin lukiossa. Paraisilla oppilaita on runsaat 600. TPO antavat koulutetut opettajat ja opetus etenee asteittain. Paraisilla TPO työllistää noin 50 tuntiopettaja, osan heistä osa-aikaisesti.

Laadukas lasten ja nuorten kulttuuritoiminta on kunnan vetovoimalle tärkeää.

Mitä sinä olet ajatellut tehdä kulttuurikasvatuksen eteen Paraisilla?

Kulttuurikoulut Paraisilla:
Musiikkiopisto Arkipelag
(musiikki ja tanssi)
Åbolands Teaterskola
(teatteri)
Turunmaan Kuvataidekoulu KonsTila
(kuvataide)
Taito käsityökoulu Hanttis
(käsityö)
Art-Dur Musik & bildkonstskola
(musiikki ja kuvataide)
Sydkustens ordkonstskola
(sanataide)

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*