Helteinen talviloma

Toukokuun alussa matkustin yksin lasten kanssa autolla Viroon ja Latviaan talvilomalle. Se ei ollut talviloma nimen varsinaisessa merkityksessä, koska matkustimme suoraan helleaaltoon. Kesäinen lämpö houkutteli ihmiset kaduille shortseissa ja mekoissa sekä Tartossa että Riiassa.

Olen matkustanut yksin lasten kanssa pitkiä matkoja aiemmin. Heidän kanssaan se ei ehkä ole niinkään loma kuin tarpeellinen ympäristön vaihto. Väsyneet pienet lapset nukahtavat aikaisin ja nukkuvat hyvin uusissa huoneissa ja jännittävissä hotelleissa kauniilla näkymillä. Väsynyt äiti saa jättää aamupalan valmistamisen ja kahvin keittämisen jonkun toisen hoidettavaksi, mutta samalla hänen on joustettava ja ostettava lahjuksia pienten lelujen ja tavaroiden muodossa, jotta lapset jaksavat matkustaa autossa. Heidän kärsivällisyys tiellä kun tiellä lopahtaa tunnin tai kahden kuluttua. Heillä ei ole puhelimia tai tabletteja, mutta pieniä tavaroita kuten avaimenperiä tai tarravihkoja, ja ne ovat osoittautuneet toimiviksi jopa neljän tunnin ajan, joka oli tämän matkan pisin päiväetappi. Takaistuimelta kuului vain pitkiä monologeja prinsessoista ja heidän kissoistaan ​​ja muista lasten maailman salaperäisistä ilmiöistä.

Matkalla Tarttoon eksyin pienille sorateille ja pysäköimme rappeutuneen kartanon maille. Sen maille oli joskus kaivettu lampi, jossa oli pieni vesiputous ja lukuisia sammakoita, joilla oli kevättä rinnassa. Istuimme pitkään ja katselimme “sammakkokakkuja”, joissa useat urokset yrittivät tarrautua hädin tuskin pinnalla pysyviin lihaviin naarassammakoihin. Emme ole koskaan ennen nähneet niin paljon sammakoita, mutta ottaen huomioon alueen monet haikarapesät, sammakkojen kevätkokous ei mennyt linnuilta huomaamatta. Valko- ja keltavuokot kasvoivat paksuina mattoina lammen ympärillä, eikä meillä ollut kiirettä Tarttoon.

Näin nämä meidän matkat yleensä menevät. Huolimatta jokaisesta rehellisestä yrityksestä viettää aikaa kaupungeissa ja ihailla arkkitehtuuria ja ihmisen rakentamaa ympäristöä, kiinnostuksemme lässähtää aina. Riiassa jaksoimme hädin tuskin käydä katsomassa vanhaa kaupunkia, paitsi hotellihuoneen ikkunasta 17. kerroksesta, mutta vietimme koko päivän kaupungin laidalla sijaitsevassa eläintarhassa ja sitä ympäröivässä metsäpuistossa. Kävimme sitten missä vaan, niin päädymme aina jollekin luonnonsuojelualueelle. Tietysti minä olen suunnitelmista vastuussa, lapset ovat kuitenkin vielä niin pieniä. He ovat kuitenkin aina aljon pirteämpiä metsäpäivän jälkeen kuin kaupunkikävelyn jälkeen, jolloin äreä äiti joutuu sanomaan ei useimmille kauppojen ikkunoiden kiusauksille.

Riiasta ajoin pieniä takakatuja ulos kaupungista, jotta näkisimme edes vähän kaupunkia auton ikkunoista. Minua kiehtovat enemmän vanhat tehdasrakennukset, rappeutuneet omakotitalot ja kuoppaiset kadut kuin maisemoidut puistot ja komeat julkisivut, jotka ovat kauniita, mutta elottomia. Virossa ja Latviassa suuret myös ABC-tyyppiset ketjut loistavat poissaolollaan. Söimme Latvian metsän keskellä herkullista lohta ja rapeita vohveleita sellaisessa tienvarsikahvilassa, jossa Suomessa on nykyään ikkunat pimeinä ja ovi lukossa.

Kun lopulta saimme upottamaa varpaamme Latvian loputtomien hiekkarantojen valkoiseen hiekkaan, sisäinen levottomuus antoi minulle hetken rauhan. Loputon ranta, joka on kaikille avoin, ja rannan kauniisti hioutuneet kivet pitivät lapset kiireisenä tuntikausia. Mitä he tarkalleen leikkivät en tiedä, tuijotin vain merelle, joka oli täysin tyyni. Hanhet lensivät valtavina parvina meren yli pohjoiseen.

Jos saat luonnosta elinvoimaa kuten minä, niin äitienpäivän uutinen Korppoon Inikorpissa sijaitsevasta uudesta suojelualueesta on iloinen yllätys. Minäkään en voi sulkea silmiäni siltä tosiasialta, ​​että tarvitsemme metsäteollisuutta ja käytän myös itse puutavaraa, paperia ja polttopuuta. Tässä kyse on kuitenkin metsien suojelusta täysin vapaaehtoiselta pohjalta, kuten nyt, kun Luonnonperintösäätiö osti maa-alueen yksityisiltä metsänomistajilta lahjoitetuilla varoilla. Nostan kuvitteellista hattuani kaikille, jotka mahdollistivat sen.

Tuuli Meriläinen
Nauvossa asuva toimittaja ja biologi

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*