Hiihtokoulu kiinnostaa ennennäkemättömällä tavalla

Harjoitus tekee mestarin. Kuva: Mikael Heinrichs

Pargas IF:n hiihtokoululla on todennäköisesti ennätysmäärä osallistujia tänä vuonna. Peräti 36 lasta on ilmoittautunut mukaan tiistai-illan rientoihin, joissa tunnin aikana hiihdetään ja leikitään ohjatusti. Tiistaina järjestettiin samaan aikaan myös vanhemmille suunnattu voitelukoulutus – ja ensi tiistaina ovat jo vuorossa ensimmäiset nappulahiihtokilpailut.

– Kiinnostus on tänä vuonna ollut aivan valtava, mikä varmasti osittain selittyy hyvällä lumitilanteella. Monet ovat päässeet omatoimisesti ottamaan kosketusta lumeen ja ovat ehtineet kasvattamaan hiihtointoaan, hiihtokoulun järjestelyistä vastaava Sanna Häggström toteaa.

Hyvä lumitilanne puolestaan selittyy viime talvesta kesän yli säilötyllä lumella ja lumitykkien ahkeralla käytöllä aina lämpötilan salliessa sen. Tykkejä on vahdittu talkoovoimin.

Perusasiat kuntoon

Hiihtokoulu on suunnattu vuonna 2013 syntyneille ja vanhemmille lapsille. Tiistaisin kello 18–19 järjestettävän hiihtokoulun aikana käydään läpi hiihtoa aivan alkeista – kuten suksilla pystyssä pysymistä ja nousemista kaatumisen jälkeen. Osallistujat jaetaan ryhmiin, joissa harjoitellaan lasten taitojen mukaisesti erilaisia asioita. Ohjaajia ja apuohjaajia on kymmenkunta, heistä suuri osa on vapaaehtoisia vanhempia. Hiihtokoulun pakkasraja on -15 astetta.

Laduilla riittää vipinää ja vilskettä tiistaisin. Kuva: Mikael Heinrichs

– En tiedä onko millään toisella saman kokoluokan paikkakunnalla vastaavankokoista lapsi- ja junioritoimintaa edes olemassa, Häggström toteaa.

Team 10 -nimellä kulkeva noin 12 nuoren hiihtäjän ryhmä harjoittelee samaan aikaan perinteistä hiihtotapaa tiistaisin. Kilpailuihin osallistuvat harjoittelevat myös vapaalla hiihtotavalla torstaisin.

Lasten lumipäivät tulossa

Eräs talven kohokohdista osuu tiistaille 29. tammikuuta, jolloin hiihtoliiton ja sen seurojen yhteistyössä järjestämä Lasten lumipäivät -kiertue saapuu Paraisille ja Finbyn hiihtokeskukseen. Tapahtuma on itse asiassa kaksipäiväinen (tiistai ja keskiviikko), sillä päiväaikaan on luvassa ohjelmaa koululuokille.

Tiistai-iltana kello 18–20 järjestetään puolestaan koko perheelle tarkoitettu iltatapahtuma, jonka aikana leikitään ja harjoitellaan erilaisia hiihtoon ja mäkihyppyyn liittyviä taitoja. Tapahtuman päätteeksi tarjolla on mehua ja makkaraa osallistuneille. Tapahtuma on täysin maksuton. Kiertue vierailee tänä talvena kaikkiaan 26 paikkakunnalla.

Hauskanpitoa ja harjoittelua

Seuran vanhemmat juniorit, jotka panostavat kilpailemiseen harjoittelevat ohjatusti kahdesti viikossa – joista yksi kerta osuu juuri tiistaille.

Niklas Westerlund on yksi seuran kolmesta harjoitusvastaavasta ja myöntää, että varsinkin tiistaisin laduilla saattaa ajoittain olla jopa pientä tungosta, kun lähemmäs 80 lasta ja nuorta on samanaikaisesti liikkeellä.

Vanhemmat juniorit laskevat myös isompia mäkiä. Kuva: Mikael Heinrichs

– Toisaalta tässä on kyse lähinnä positiivisesta ongelmasta. Olen erittäin iloinen siitä, että olemme saaneet mukaan näin monta vapaaehtoista ohjaajaa ja apuohjaajaa, sillä koko toimintahan perustuu vapaaehtoisvoimiin. Nuoremmille lapsille on kyse hauskanpidosta, vanhemmille lapsille ja nuorille on taas haasteita tarjolla, Westerlund linjaa.

Lähes 15 kilometriä latua

Tällä hetkellä hiihtostadionilla on lähes 2,5 kilometrin keinolumilatu perinteistä hiihtoa varten ja maastossa, pururataa mukaillen kulkee 5 kilometrin vapaan lenkki. Golfkentän alueella on tällä hetkellä perinteisen latuja noin 7 kilometrin kokonaismatkalla.

– Paikoitellen latu saattaa olla hieman jäinen, mutta suurimmaksi osaksi myös golfkentän ladut ovat hyvässä kunnossa. Tilaa siis löytyy hiihtämisestä innostuneille, Westerlund vakuuttaa.

Leikit ja pelit kuuluvat myös hiihtokoulun ohjelmistoon. Kuva: Mikael Heinrichs

Osana PIF:n hiihtojaoston lasten toimintaa toimii myös perinteinen Ski-Cup -sarja, jossa kerätään pisteitä harjoituksiin ja kilpailuihin osallistumalla sekä omatoimisella hiihtämisellä. Kilpailuista pisteitä saa nimen omaan osallistumisesta, sillä sijoitukset eivät vaikuta kertyvään pistemäärään millään tavalla. Hiihtojaoston kevään päättäjäisten yhteydessä riittävän määrän osallistumispisteitä keränneille luovutetaan pokaalit.

Hiihtolatuja myös Tennbyssä

Finbyn hiihtostadionin lisäksi hiihtämään pääsee myös Tennbyssä, jossa on avattu latu pururataa myötäillen. Lisäksi latuja on avattu myös pellonreunoja pitkin aina Hagauddenille asti.

Pururadan sisempää laitaa pitkin kulkee kaksi latua ja ulkolaidalla on puolestaan kävelijöille varattua tilaa, jotta he eivät kävelisi laduilla.

Pururadan itäpuolelta lähtee myös latuja pellonreunaa pitkin ladon ohitse aina Hagauddenille ja sen itäiselle niitylle asti.

Tennbyn nurmikentän ulkolaidalla kulkee kolme latua, joilla esimerkiksi päiväkotilapset voivat turvallisesti harjoitella hiihtämistä.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi