Julian koulureppu on valmiiksi pakattu

Ekaluokkalainen. Julia Ekman aloittaa Malmin koulun 1A luokalla.

Uusi avaruuskoulureppu on pakattu ja valmiina koulun aloittamiseen. Julia on täyttänyt repun kullankimalteisella penaalilla, kynillä, pyyhekumilla ja uudella viholla. Ekmanien perheessä Valoniemessä kaikki alkaa olemaan valmista koulun aloittamiseen ensi viikolla. Erityisen jännittävää se on perheen nuorimmalle lapselle Julialle, joka aloittaa koulun maanantaina. Julia aloittaa Malmin koulun 1A luokalla ja kertoo, että hän tuntee jo nyt monta tulevaa luokkakaveriaan.

– Sain uuden kaverin luokaltani, kun olimme toukokuussa vierailupäivänä koululla, hän sanoo innokkaana ja jatkaa toki tuntevansa monta muutakin tulevaa luokkakaveriaan.

Hän odottaa paljon koulun alkamista ja kaikki koululaukusta kyniin, vihkoihin ja vaatteisiin on valmiina Julian huoneessa.

– Olimme äidin kanssa shoppailemassa ja palasimme kotiin kassi täynnä vaatteita, sanoo hän tyytyväisenä.

Vaatteet ensimmäiseen koulupäivään on valittu tarkkaan – toisin sanoen farkut, pusero ja paita. Uudessa avaruusrepussa on kullankimalteinen penaali. Oman puhelimen Julia sai jo toukokuussa, kun hän täytti seitsemän vuotta ja hän kertoo, että kirjoittaminen ei aiheuta mitään isompia ongelmia.

– Osaan lukea ja kirjoittaa, mutta pieniä kirjaimia on vaikea kirjoittaa. Lisäksi osaan englantia.

Julian äiti Marina kertoo, että Julia tulee osallistumaan Malmin koulun aamu- ja iltapäivätoimintaan, koska sekä Marina että isä Stefan työskentelevät Paraisten ulkopuolella. Tosin perheellä on vielä jäljellä muutama kesäpäivä nautittavaksi yhdessä ja Julia katsoo kelloa ja toteaa, että hänen kaverinsa pitäisi tulla kohta. Vaikka kesäloma on ollut täynnä kavereiden tapaamisia, monta uimiskertaa ja matka Legolandiin Tanskaan, on itsestään selvää, että koulun alkamista on odotettu innolla!

Malin Johansson
Käännös Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*