Kaupunki yhteistyöhön yrityskummien kanssa

Tuore sopimus. Kaupunki ja Yrityskummit allekirjoittivat yhteistyösopimuksen tammikuussa. Veijo Vainio (vas.) on toistaiseksi ainoa paikallinen kummi, mutta hän ja kaupungin yrityskehittäjä John Forsman toivovat joukkoon lisää kummeja. Kuva: Mikael Heinrichs

Veijo Vainio on tällä hetkellä Paraisten ainoa yrityskummi, mutta hän toivoo löytävänsä useampia kummeja paikkakunnalta.

Yrityskummit ovat kokeneita yritysjohtajia, yrittäjiä tai muita liike-elämän asiantuntijoita. He ovat usein eläkkeelle jääneitä, mutta kokevat että heillä on vielä paljon annettavaa. Juuri näin on myös paraislaisen Veijo Vainion kohdalla.

Pitkä kokemus

Hän on toiminut yrityskummina noin vuoden verran, jäätyään vuonna 2016 eläkkeelle Parlokin toimitusjohtajan tehtävästä. Hän ehti toimimaan siinä tehtävässä reilut 20 vuotta ja omaa yli 30 vuoden kokemuksen yrityksessä.

– Olen erittäin iloinen siitä, että Paraisten kaupunki liittyi Suomen Yrityskummit ry:n yhteisöjäseneksi. Näen tämän tärkeänä panostuksena paraislaiseen yrittäjyyteen, Vainio toteaa.

Yrityskummeihin voi olla yhteydessä esimerkiksi rahoituksen, kehittämissuunnitelmien, omistajavaihdosten tai sparrauksen tiimoilta.

– Haluan kuitenkin korostaa, että yrityskummit eivät korvaa konsultteja tai tilitoimistoja, vaan me toimimme heidän ohellaan yrittäjien tukena ja täydennämme heidän tarjoamia palvelumuotoja.

Yrityskummilla ei ole taloudellista vastuuta, vaan yrittäjä kantaa – kuten aina – taloudellisen vastuun täysin omillaan. Uskon ja toivon kuitenkin meidän pystyvän auttamaan kokemuksemme ja eri alojen erikoisosaamisemme kautta, Vainio muistuttaa.

Turun seudulla noin 80 kummia

Suomessa on noin tuhat virallista yrityskummia, joista noin 80 toimii Turun seudulla aina Uudestakaupungista Saloon. Vainio on toistaiseksi ainoa yrityskummi Paraisilla, mutta hän saa tukea alueen muilta kummeilta tarvittaessa.

– Kummiin saa yhteyden aluekoordinaattoreiden kautta, jotka sitten ottavat yhteyttä sopiviin kummeihin. Yrityskummi voi myös kieltäytyä tehtävästä, jos kokee ettei tunne alaa riittävän hyvin.

Samaten yrittäjä voi vaihtaa kummia, sillä joissain tapauksissa voi käydä niin, etteivät henkilökemiat kerta kaikkiaan toimi, Vainio kertoo.

Vainiolla on jo tässä vaiheessa pari-kolme ”asiakasta” Paraisilta ja hän pyrkii myös rekrytoimaan lisää paikallisia kummeja mukaan toimintaan.

– Olen keskustellut muutaman henkilön kanssa, mutta he eivät ainakaan vielä ole kokeneet pystyvänsä sitoutumaan toimintaan. Mutta saa nähdä miten asiat etenevät, jatkan kuitenkin omaa rekrytointityötäni, hän nauraa.

Miksi juuri sinä ryhdyit yrityskummiksi?
– Tämä on minulle hyvä tapa pysyä virkeänä. Olen mieluummin avuksi kuin makaan sohvalla, sillä se ei oikein istu minun luonteeseeni. Yrityskummina toimiminen ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole kovinkaan raskasta, tässä on kyse muutamasta päivästä kuukaudessa. Useasti juttelen yrittäjien kanssa puhelimessa, mutta myös henkilökohtaisia tapaamisia järjestetään.

Eräs yrityskummin tärkeimmistä ominaisuuksista on kuunteleminen ja yrittäjän tilanteen ymmärtäminen.

Jopa haastattelun aikana Vainio saa puhelun aluekoordinaattori Hanna Tarvaiselta, joka toimii Varsinais-Suomen yrityskummit ry:n alueellisena yhteyshenkilönä.

– Taas tuli uusi tehtävä, hän toteaa.

Helpottaa kaupungin taakkaa

Kaupungin kanssa solmitun yhteistyösopimuksen myötä paikallisen yrittäjän on entistä helpompi saada yhteys yrityskummiin. Kaupungin puolelta yrityskehittäjä John Forsman on vähintään yhtä innoissaan tuoreesta sopimuksesta kuin Vainiokin.

– Kaupungin elinkeinopalveluiden resurssit ovat kuitenkin melko rajalliset, joten tämä on loistava tapa tarjota entistä parempaa palvelua paikallisille pienyrittäjillemme, hän sanoo.

Yhteydenpito yrityskummin kanssa on usein pitkäjänteistä, ja myös tästä syystä kaupunki oli halukas aloittamaan yhteistyön. Virkamiehillä ei aina ole riittävästi aikaa perehtyä yritysten tilanteisiin kun pöydällä on paljon muutakin hoidettavana.

Yrityskummin palvelut ovat yrittäjälle täysin maksuttomia. Yrityskummia sitoo myös vaitiolovelvollisuus, eikä kummi esimerkiksi saa kertoa yhteistyökumppaneistaan ulkopuolisille. Yrityskummi ei myöskään saa korvausta työstään, sillä ainoat kyseeseen tulevat korvaukset ovat mahdollisia kulu- ja majoituskorvauksia esimerkiksi kummitapaamisten yhteydessä.

Yrityskummit esittäytyvät paikallisille yrittäjille seuraavan yrittäjien aamukahvitilaisuuden yhteydessä Ravintola Malmenissa 21. maaliskuuta.

Suomen yrityskummit ry

  • Valtakunnallinen, yli tuhannen yrityskummin muodostama yhdistys.
  • Yrityskummit ovat sitoutuneet auttamaan ja tukemaan pienyrittäjiä.
  • Jokainen Y-tunnuksen omaava yrittäjä voi hakea yrityskummia joko suoraan aluetoimiston kautta – tai tuoreen yhteistyösopimuksen myötä myös Paraisten kaupungin elinkeinopalveluiden kautta.
  • Yrityskummi ei kilpaile konsultti- ja tilitoimistojen kanssa, vaan toimii yrittäjän tukena ja sparraajana tarvittaessa.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi

Lue myösErittäin onnistunut yhteistyökuvio