Kunniakierros järjestetään Paraisilla 24. toukokuuta

Kausi alkaa. Vasemmalta: Emma Loo, Andréa Nyberg ja Rebecca Nyberg. Kuva: Malin Johansson.

Nyt on selvää, että Pargas IF järjestää kunniakierroksen Pajbackan urheilukentällä 24. toukokuuta. Vuonna 2023 isäntänä toimii SFIM yhdessä ÅIFK:n kanssa.

Toukokuu ja vihreät ruohikot merkitsevät yleisurheilukauden alkamista – niin myös Paraisilla Pajbackan urheilukentällä. Viime viikonloppuna kokoontui 15 innokasta lasta urheilukentälle kokeilemaan eri yleisurheilulajeja sprintistä aitajuoksuun pituuteen, korkeuteen, kuulaan ja keihääseen. Kyseessä oli toista kertaa järjestetty Lajikaruselli, ensimmäisellä kerralla mukana oli melkein 60 lasta vanhempineen. Ensi viikon tiistaina 24.5. järjestetään seuran Kunniakierros, joka lisäksi täyttää 40 vuotta. Seura toivoo mahdollisimman paljon osanottajia ja yrittää koota yleisurheilujunioreille niin paljon sponsoreita kuin mahdollista. Talouden lisäksi kunniakierroksella on myös tärkeä sosiaalinen tehtävä.

Yleisurheilujaoston puheenjohtaja Britt-Marie Loo kertoo yleisurheilujaoston olevan pieni, mutta elinvoimainen yhdistys, joka houkuttelee paljon lapsia, joista suurin osa on ala-asteikäisiä.

– Meillä on toiminnassamme noin 30-35 aktiivista junioria ikäluokassa 5-19, missä suurin osa on 8-12 vuotiaita.

Juoksuryhmä ja hyppy/tekniikkaryhmä

Seuralla on neljä päävalmentajaa, jotka kesän aikana pitävät harjoituksia nuoremmille junioreille tiistaisin. Vanhemmat juniorit harjoittelevat myös torstaisin. Päävalmentajien lisäksi on lukuisia apuvalmentajia, jotka ovat mukana joka vuosi ja auttavat nuorempien ryhmissä. Yleisten harjoitustilaisuuksien lisäksi tarjotaan lajikohtaisia harjoituksia ja seura on tehnyt yhteistyötä muun muassa Åbo IFK:n kanssa ja sen kanssa on pidetty yhteisiä harjoituksia. Reilu vuosi sitten perustettiin seuran oma juoksuryhmä, jota vetää Bror Engström ja hyppy/tekniikkaryhmä, jota vetää Birgitta Sjöholm. Ryhmissä mukana oleville annetaan mahdollisuus erikoistua omiin lajeihinsa ja vahvuuksiinsa, mikä on osoittautunut onnistuneeksi konseptiksi. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen jaostolla oli kolme juoksijaa maaliskuun alussa Nakkilassa juostuissa maasto-SM -kisoissa.

– Piffenillä on ollut monta lahjakasta juoksijaa ja on hienoa, että junioreille, jotka haluavat kilpailla, on oma ryhmänsä, sanoo Engström.

24. toukokuuta järjestettävän kunniakierroksen lisäksi seura järjestää NÅID-kilpailut heinäkuussa. Yhdistyksen vanhempien junioreiden 14:stä ylöspäin päätavoite kauden aikana on SFI-mestaruuskilpailut Ahvenanmaalla 19.-21. elokuuta. Pargas IF:lle on yhdessä ÅIFK:n kanssa myönnetty SFI Mestaruuskilpailut 2023, jotka järjestetään Turussa.

Malin Johansson

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*