Lähes 200 sesonkityöpaikkaa tarjolla

Paraisten kaupungin yrityskehittäjä John Forsman ja Varsinais-Suomen TE-toimiston Katre Saaremäel toivovat runsaasti työnhakijoita paikalle ensi keskiviikkona. Kuva: Mikael Heinrichs

Paraisten kaupunki ja Varsinais-Suomen TE-toimisto järjestävät jo perinteisen Sesonki Startti -tapahtuman kaupungintalon valtuustosalissa ensi keskiviikkona 29. tammikuuta. Noin 20 työnantajaa on jo ilmoittautunut ja ne tarjoavat lähes 200 sesonkityöpaikkaa Paraisilla ja saaristossa.

Tänä vuonna TE-toimisto on taas aktiivisempi kuin viime vuosina jo pelkästään siksi, että Katre Saaremäel TE-toimistosta on aktiivisesti kutsunut alueen rekisteröityneitä työnantajia mukaan.

– Olemme lähettäneet tietoja tapahtumasta noin 10 000 kontaktillemme ja lisäksi henkilökohtaisesti kutsuneet noin 100 työnhakijaa. Toiveena on, että työnantajat ja työnhakijat löytäisivät toisensa, sanoo Saaremäel, joka hiljattain markkinoi Paraisten tapahtumaa muun muassa samanlaisessa tapahtumassa Naantalissa.

Monet työnantajat haluavat varmistaa sesonkityöntekijänsä entistä aikaisemmin ja rekrytointi päättyy useassa tapauksessa jo helmikuussa.

– Samalla monet nuoret ovat sitä mieltä, että sitoutuminen jo nyt on liian aikaista, hän huomauttaa.

Perinteinen tapahtuma

Sesonki Startista on tullut tapa Paraisilla ja monet työnantajat ovat olleet mukana jo usean vuoden ajan. Ilahduttavaa on, että täksi vuodeksi mukaan on saatu monta uutta työnantajaa.

– Tällä hetkellä meille on ilmoittautunut 19 työnantajaa ja lisää mahtuu vielä. Olen laskenut, että yhteensä 170 sesonkityöpaikkaa on haussa tapahtuman aikana, mutta niitä voi olla vieläkin enemmän. Uutta tänä vuonna on, että olemme saaneet mukaan enemmän kaupan alan toimijoita, kun sekä TOK että Tokmanni ovat mukana, sanoo Jenni Lindroos Paraisten kaupungin nuorisotyöpaja Aktivasta.

Hän ja John Forsman Paraisten kaupungin elinkeinopalveluista vastaavat tapahtuman järjestelyistä.

– Meillä on laajempi työpaikkatarjonta kuin aikaisemmin ja olemme lisäksi saaneet vetoapua TE-toimistolta, joka on aktiivisesti markkinoinut tapahtumaa massapostituksilla ja kutsuilla, sanoo Forsman.

– Kaupunki tulee myös olemaan paikalla ja sillä on töitä eri aloilla ja myös 25 kesätyöpaikkaa, jotka arvotaan vuosina 2002–2004 syntyneiden nuorten kesken. Elektroninen haku näihin arvottaviin töihin avataan samaan aikaan tapahtuman kanssa, sanoo Lindroos.

– Viime kesänä arvoimme 20 kesätyöpaikkaseteliä ja 15 nuorta sai töitä sitä kautta, kertoo Lindroos.

Rekryinfo uutuutena

Ennen kuin Sesonki Startti alkaa, järjestetään kello 15 rekry-info työnantajille, missä Saaremäel ja Ville Käldström TE-toimistosta kertovat, mitä tukia he voivat tarjota työnantajille. Lisäksi Anders Levin tulee kertomaan rekrytointia tukevista oppisopimuksista ja Paraisten kaupungin työllisyyskoordinaattori Minna Lindroos kaupungin työnantajapalveluista. Infotilaisuuden päättää Axxellin Anders Fagerlund, joka kertoo kokkien koulutuksesta Paraisilla.

TE-toimiston aktiivisen markkinoinnin ansiosta järjestäjät toivovat myös tavoittavansa vanhempia työnhakijoita, koska osa työpaikoista, joita markkinoidaan tapahtumassa on suunnattu yli 18-vuotiaille hakijoille.

Tyytyväisiä työnantajia

Paroc on ollut mukana tapahtumassa jo usean vuoden ajan ja henkilöstöpäällikkö Veera Kraapan mukaan he ovat onnistuneet saamaan joka vuosi ainakin muutaman työntekijän tapahtuman kautta.

– Me etsimme kesäloman sijaisia usealle osastolle, muun muassa tuotantoon, mekaaniseen- ja sähkökunnossapitoon, lastaukseen sekä R&D-laboratorioon. Toivomme tietysti voivamme rekrytoida sellaisia, jotka ovat työskennelleet meillä aikaisemmin, mutta otamme myös uusia, hän sanoo.

Yhteensä täytettävänä on 20–25 työtehtävää. Paroc on mukana vastaavissa tapahtumissa, joita järjestetään eri korkeakouluissa, muun muassa Turussa ja Tampereella.

– Mutta paikallisesti meidän on myös oltava esillä. Monelle nuorelle on tärkeää saada työskennellä omalla kotiseudulla ja on aina hauska tavata työnhakija henkilökohtaisesti tällaisen tapahtuman yhteydessä. Enemmän kuin mielellään saa tulla keskustelemaan ja kuulemaan eri työvaihtoehdoista ja tuomaan oman CV:nsä, sanoo Kraappa.

Richard Smeds Nauvosta edustaa ravintola L’Éscalea, Najadenia ja uutta bistroa Söderiä sekä jäätelökioskia L’Éscalen vieressä.

– Yhdessä vaiheessa olin ajatellut, että palkkaamme vähemmän väkeä, mutta bistron vuoksi heitä tuleekin sen sijaan enemmän. Kaiken kaikkiaan tarvitsemme kesäksi noin 50 henkilöä, joista noin puolet on yleensä aikaisemmin palkattuja, jotka tulevat uudestaan, hän sanoo.

Smeds ei kiistä sitä tosiasiaa, että kilpailu osaavasta työvoimasta ravintola-alalla on kovaa.

– Hakijoita on paljon ja kyseessä on ymmärrettävästi pitkäaikainen ajattelu ja tulevaisuuden turvaaminen. Meillä on yleensä polku, joka alkaa jäätelökioskilta ja jatkuu L’Escaleen asti. Minun kokemukseni Sesonki Startista ovat olleet hyviä, tällaiset messut ovat hyviä ja tämän kaltaisissa tapahtumissa pääsee tavata työnhakijan kasvotusten, sanoo Smeds.

Sesonki Startti kaupungintalon valtuustosalissa keskiviikkona 29. tammikuuta kello 15–17. Rekry-info työnantajille järjestetään samassa paikalla kello 12.30–14.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi
käännös Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*