Upea luonto, merkityksellinen työ, sosiaalinen vuorovaikutus, ja hyvä ruoka. Nämä ovat asioita, jotka houkuttelevat vapaaehtoisia Saaristomeren kansallispuiston talkooleireille.
Lahdella puhaltaa reippaasti ja saderintama uhkaa horisontissa, mutta Paraisten eteläsaaristossa sijaitsevalla Boskärillä vallitsee vehreä rauha. Tervaleppien alla kymmenen talkoolaista haravoivat muutama päivä sitten niitettyä heinää ja kokoavat sen isoiksi kasoiksi. Se on hikinen työ, mutta kukaan ei valita. Boskärillä ja Mälhamnissa, jotka sijaitsevat Skärgårdsfjärdenin molemmin puolin, sijaitsee kaksi Metsähallituksen hoitamasta lehdesniitystä. Yxskärissä ja Jungfruskärissä on toiset kaksi. Suurempaan määrään hoitoresurssit eivät riitä.
– Lehdesniittyjen luonnonsuojelullinen arvo on erittäin suuri, koska niillä elää poikkeuksellisen monimuotoinen lajisto, suojelubiologi Maija Mussaari Metsähallituksesta kertoo.
– Lehdesniityt ovat myös tärkeä osa saariston kulttuuria, ja niillä on ollut ratkaiseva merkitys eläinten rehun hankinnassa useiden satojen vuosien ajan. Haluamme myös ylläpitää käsityön perinnettä.
Loppukesällä niitetty heinä haravoidaan suuriksi kasoiksi
Saariston autioituessa ja laiduneläinten hävittyä 1960-luvulla lehdesniityt kasvoivat umpeen, mutta jo 1980-luvulla Boskärin lehdesniittyä alettiin jälleen hoitamaan. Hoitaminen on työlästä, ja sen mahdollistamiseksi Metsähallitus ja Suomen Luonnonsuojeluliitto tekevät yhteistyötä ja järjestävät vuosittain kolme talkooleiriä. Keväällä lehdet kerätään pois, jotta ruoho alkaisi kasvaa kunnolla, ja niittokonetta mahdollisesti vahingoittavat oksat poistetaan. Loppukesällä niitetty heinä haravoidaan suuriksi kasoiksi. Aiemmin heinästä olisi tullut eläinten talviruokaa, mutta nykyään se poltetaan. Niiton jälkeen niitylle kasvaa uutta ruohoa ja karja päästetään paikalle laiduntamaan. Niityt tuottavat siis rehua useissa erissä, ja eri korkeudella. Lopulta elo- tai syyskuussa arboristit leikkaavat lehdesniityn puut, jotta puut pysyvät matalina ja tuottaisivat paljon uusia lehtiä ja vesoja ja pala historiallista maisemaa säilyisi muistuttamassa entisaikojen elämästä.
– Lehdekset olivat tärkeää rehua karjalle talvisin. Monipuolisten käyttötapojen vuoksi kutsun lehdesniittyjä entisaikojen saaristolaisten tehotuotantoalueiksi, Mussaari sanoo.
Haravointi sopii kaikille
Mutta lehdesniittyjä ei olisi olemassa ilman vapaaehtoisia, jotka vastineeksi ruuasta ja yösijasta, työskentelevät keväällä ja kesällä. Leirit houkuttelevat kaikenikäisiä ja eri puolilta Suomea, ja monet osallistuvat vuosi toisensa jälkeen. Yksi heistä on turkulainen Anna-Leena Ylitalo. 74-vuotiaana hän on leirin vanhin osallistuja. Hän on osallistunut erilaisille talkooleireille eri puolilla Suomea, mutta on nyt “jäänyt koukkuun saaristoon”. Hänen mukaansa leirit voivat olla keino torjua yksinäisyyttä ja masennusta.
– Nautin ulkona olemisesta ja tämä työ parantaa terveyttä ja antaa sosiaalisia kontakteja. Nautin iltaisin saunasta ja meressä uimisesta, hän kertoo.
Kuopiolainen Kristiina Myller on opiskellut ympäristötieteitä ja on erittäin kiinnostunut hoitobiotoopeista ja erilaisista luontotyypeistä.
– Täällä on lajeja, joita ei löydy Kuopiosta tai Pohjois-Suomesta, ja on hauskaa nähdä lajeja, joita olen nähnyt aikaisemmin vain kasvikirjoissa, hän sanoo. En ollut edes nähnyt punkkeja aikaisemmin, hän nauraa.
Punkit eivät ole mitään uutta joensuulaiselle Heidi Kilpeläiselle, mutta lehdesniityt olivat hoitobiotooppi, jota hän ei ollut ennen nähnyt.
– Tunnen syvää onnea kävellessäni niityllä, jossa pörriäiset pörräävät ja kukat kukkivat. Näiden ympäristöjen ylläpitoon osallistuminen on hirveän hyvä ja motivoiva tapa viettää aikaa.
Osallistujien mukaan haravointi sopii kaikille, joilla pysyy harava kädessä. Maija Mussaari haluaa myös korostaa, että perinnebiotoopin hoitoon voi osallistua myös muut kuin leiriläiset.
– Veneilijät voivat tulla mukaan haravoimaan, vaikka vain tunnin jos haluaa. Ja kaikki ovat tervetulleita juttelemaan ja kyselemään, hän sanoo.
Tuuli Meriläinen
tuuli.merilainen@aumedia.fi
Kommentoi