Luonnonavanto ihmetyttää

Matti Agge löysi Brattnäsin salmesta avannon, jolle ei ollut selitystä. Kuva: Maija Arosuo.

Långholmenin eteläpuolella ammatikseen kalastava Matti Agge on havainnut Brattnäsin salmessa selittämättömän luonnonilmiön. Heti jäiden tultua, eli joulukuussa, muodostui keskelle salmea halkaisijaltaan noin 40 senttimetriä suuri, pyöreähkö avanto, jossa pulppusi hiljalleen ilmaa. Kuplinta on ollut niin voimakasta, että avanto on pysynyt auki koko talven ajan, vaikka salmi on ollut muuten paksussa jääpeitteessä.

– Olen kalastanut verkoilla tässä salmessa viimeiset 25 talvea, eikä vastaavaa avantoa ole koskaan aikaisemmin esiintynyt, Agge ihmettelee.
Aluksi kalastaja ajatteli, että kohdalle olisi voinut olla ajautunut kuollut hirvieläin tai tynnyri, josta ilma tai kaasu voisi purkautua. Sellainen olisi kuitenkin ajelehtinut merivirran mukana talven aikana eteenpäin. Sula on keskellä salmea ja veden syvyys on paikalla 8–9 metriä.

ELY-keskuksen vesiasiantuntija Juha-Pekka Triipposen ensiarvio on, että ilmiön voisi aiheuttaa rikkoutunut viemäriputki, mikäli sula on paikalla uusi.

Paraisten ympäristönsuojelupäällikkö Carl-Sture Österman kertoo kuitenkin, ettei paikalla pitäisi olla putkistoja tai muita päästöjen aiheuttajia. Hänen mukaansa joskus pohjaan kertyneet levämassat voivat aiheuttaa kuplivia metaanikaasupäästöjä. Avannon sijainti ei hänestä kuitenkaan sovi sellaiseksi.

Yksi selitys voisi olla maanalainen lähde

Yksi selitys Östermanin mukaan voisi olla maanalainen lähde, joka jostain syystä on lähtenyt purkautumaan aiempaa voimakkaammin. Bläsnäsin ja Malmnäsin välillä kulkee soraharju, joka jatkuu meren alla etelään. Siinä on lähteitä, jotka aiheuttavat heikkoja kohtia jäähän myös Kirkkoselällä.

– Erittäin mielenkiintoista, että tällainen uusi avanto on syntynyt. Mikäli se ensi talvena taas ilmestyy, voimme ottaa siitä vesinäytteitä. Niistä näkee, onko kyseessä makeaa pohjavettä. Jos lähde jaksaa pitää jään sulana kahdeksan metrin syvyydestä asti koko talven, olisi se erittäin voimakas.

Tänä talvena ilmiö jäi vielä lopullisesti selvittämättä. Otamme vastaan yleisövinkkejä Facebook-sivuillamme. Onko kyseessä sittenkin Bratt Nässin hirviö tai venäläinen sukellusvene?

Maija Arosuo

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*