Mia Salokannel on ”Vuoden Calccis” – yrittäjä, joka levittää iloa ympärilleen

”Vuoden Calccis” -palkinto jaettiin lauantaina Paraisten päivien yhteydessä Paraislaiselle Mia Salokannelle. Kuva: Malin Johansson.

Mia Salokannel
Ikä: 35 vuotta
Perhe: avomies, kaksi lasta 12 ja 14 vuotta, koira
Asuu: Paraisilla
Työ: yrittäjä. Muskelipajan vetäjä Paraisilla.
Kiinnostuksen kohteet: kamppailulajit ja kaikki urheilulajit, joilla saa hien pintaan. Kesällä juoksua ja pyöräilyä, tällä hetkellä hyötyliikuntaa työn ja kodin välillä.
Paras treenivinkki: kaikenlainen kiipeily iästä riippumatta. Puuhun kiipeäminen ei vaadi välineitä tai rahaa. Kokeile rohkeasti! Pää tai pylly ensin.
Ajankohtaista: ”Vuoden Calccis”-palkinnon saaja

”Vuoden Calccis” -palkinto jaettiin lauantaina Paraisten päivien yhteydessä Paraislaiselle Mia Salokannelle. Ensimmäistä kertaa järjestettävä kilpailu on Paraisten kaupungin ja Kivaa Paraisilla yhdistyksen yhteistyö.

Kun Paraislaiselle Mia Salokannelle kerrottiin, että hän on saanut palkinnon “Vuoden Calccis”, hänen ensimmäinen reaktionsa oli, että jokin on pielessä, koska nimi viittaa vanhuuteen. Mutta kun hän luki nimityksen kriteerit, hän ilahtui todella paljon!

– Olen erittäin iloinen ja vaikuttunut, kiitos siitä! Olin hieman huvittunut, koska yksi kriteeri on, että henkilön on oltava yli 150 senttimetriä pitkä. Äänestäjät ovat varmasti pohtineet, olenko sitä pidempi, mutta kyllä olen!

Ensimmäinen kerta kun kilpailu järjestetään

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tämän tyyppinen kilpailu järjestettiin Paraisilla ja yleisö sai äänestää “Vuoden Calccis”-palkinnon saajaa. Kilpailun järjestivät Paraisten kaupunki ja Kivaa Paraisilla yhdistys Paraisten keskustan hyvinvoinnin lisäämiseksi ja kehityksen edistämiseksi. Päästäkseen kilpailun ehdokkaaksi seuraavat kriteerit oli täytettävä: pituus vähintään 150 senttimetriä, hauska tarina kerrottavana ja henkilön tulee olla mukava paraislainen tai hassu mökkiläinen.

Paraisilla Muskelipaja-harjoittelukeskusta pyörittävä Salokannel on iloinen yrittäjä, joka levittää ympärilleen aina “hyviä fiiliksiä” niin fyysisesti kuin henkisestikin.

– Uskomaton tyyppi! Mia on mukava paraislainen, joka juuri ja juuri täyttää 150 senttimetrin pituusvaatimuksen. Iloisuudellaan ja positiivisella asenteellaan hän todella ansaitsee huomiota ja tämän tittelin. Siitä huolimatta hän ei ole ollenkaan mikään kalkkis, kertoo Arja Hankalahti Kivaa Paraisilla yhdistyksestä.

Mia Salokannel levittää treeni-iloa. Kuva: Malin Johansson

Hauska tarina kerrottavana

Nimiyyksen perusteluissa todetaan myös, että Salokannel levittää harjoittelun iloa kaikille ympärillään ja hän kiinnittää erityistä huomiota lapsiin ja nuoriin. Salokannella on taito hyödyntää jokaista pientä eteen tulevaa hauskaa haastetta. Ja hauska tarina – sellainen häneltä löytyy.

– Olen syntynyt Suomessa, mutta päädyin hauskalla tavalla Paraisille. Odotin ensimmäistä lastani Irlannissa asuessani, mutta halusin tulla Suomeen synnyttämään, paikkakunnalla ei ollut väliä. Suljin silmäni ja pistin neulan Suomen karttaan. Se osui Paraisiin, ja tänne minä jäin!

Salokannel kertoo nauttivansa Paraisista ja hänen mielestään ihmiset ovat ystävällisiä ja luonto kaunis. Hän haluaa levittää positiivisia ajatuksia ja rohkaisee usein ihmisiä elämään positiivisempaa elämää olemalla itse roolimalli.

– Mielestäni jokaisesta päivästä voi tehdä hyvän päivän, jos ajattelee asioita positiivisesti. Tekemällä hyvää, kohtaat myös hyviä asioita.

Puussa kiipeäminen on hyvä treenimuoto, sanoo Mia Salokannel. Kuva: Malin Johansson.

Pitää hyväntekeväisyystyöstä

Salokannel tekee paljon hyväntekeväisyystyötä ja tunnetaan muun muassa suositusta Muskelipajan munametsästyksestä, jossa munia piilotetaan keskustaan ja erilaisten vihjeiden avulla munat voi löytää. Kaikki alkoi ajatuksesta saada lapsiperheet liikkumaan enemmän yhdessä ulkoilemalla. Aluksi munia oli viisi ja palkintona lahjakortti hierontaan. Muutama vuosi myöhemmin entinen Suntin omistaja halusi haastaa muut yritykset lahjoittamaan palkintoja ja niin koko homma lähti pyörimään ja kananmunien metsästys kasvoi. Viime pääsiäisenä piilotettavana oli yhteensä 45 munaa. Monet Paraisten yritykset lahjoittivat mukavia palkintoja ja osallistujia oli ennätysmäärä.

– Haluan nostaa esille paikallisia yrityksiä ja siksi mainostan niitä munametsästyksessä.

Nykyään Muskelipaja on laajentanut toimintaansa erilaisten liikuntapalveluiden tuottajaksi ja harjoituspaja tarjoaa erilaisia toiminnallisia urheilulajeja ja kamppailulajeja nuorille, aikuisille ja senioreille. Liikuntapalveluiden toiminnassa mukana sivutoimisina yrittäjä myös Kia Järvinen.

“Vuoden Calccis” -kriteerit

Vähintään 1,5 m pitkä
Hauska tarina kerrottavana
Miellyttävä paraislainen asukas tai hassu mökkivieras
Henkilö ansaitsee mielestäsi huomiota
Tai jokin muu hyvä syy

Malin Johansson
Käännös: Tuuli Meriläinen

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*