Mukavat valmentajat ja hyvää seuraa – PIF Akatemia pähkinänkuoressa

pifakademi
PIF Akatemia. Aaron Westerlund ja Jenna Ylönen.

PIF Akatemia Paraisilla on urheiluohjelma, missä yksittäinen urheilija, jonka
tähtäimessä on urheilija ura, on keskiössä. Panostus yhteistyössä Paraisten kaupungin sivistyspuolen kanssa on osoittautunut onnistuneeksi hankkeeksi.

– Olen tyytyväinen, että hain PIF Akatemiaan. Täällä on mukavat valmentajat, hyvää seuraa ja ”kivoja tyyppejä”, sanoo Paraisten ruotsinkielisen lukion ensimmäisen vuoden opiskelija Aaron Westerlund.

PIF Akatemiassa harjoitellaan myös voimaa, nopeutta ja ketteryyttä

Westerlundin erikoistumislaji on jalkapallo ja hän kertoo, että PIF Akatemian harjoitukset täydentävät omia lajiharjoituksia parhaalla tavalla. Hän osallistuu kolme kertaa viikossa Akatemian aamuharjoituksiin ja pelaa jalkapalloa sekä miesten että B-junioreiden joukkueessa. Jalkapallon parissa kuluu monta tuntia viikossa ja hän huomauttaa, että on hyvä, että PIF Akatemiassa myös harjoitellaan voimaa, nopeutta ja ketteryyttä sekä liikkuvuutta ja kehonhallintaa.

– Harjoittelemme melko paljon jalkoja ja ylävartaloa salilla. On mukavaa huomata, että kaikesta tekemisestä tulee paremmaksi.

PIF Akatemia tarjoaa mahdollisuuden aamuharjoituksiin kolme kertaa viikossa, josta saa opintopisteitä lukioissa. Maanantaisin kello kahdeksan PIF Centerissä on fysiikkaharjoitukset, tiistaisin kello kahdeksan on lajiharjoituksia ja perjantaisin samaan aikaan on yleinen harjoitus ja henkinen harjoitus valmentajan ohjeiden mukaan.

Yhteisissä harjoituksissa maanantaisin ja perjantaisin Westerlundin mukaan mukana voi olla jopa 30 henkilöä PIF Centerissä. Ville Ranta-aho vastaa kokonaisuudesta ja johtaa fysiikkaharjoituksia yhdessä FysioGymin valmentajan kanssa. Milka Reponen vastaa lajikohtaisista harjoituksista kestävyyslajeissa, Robert Åberg käsipallossa, Stefan Strömborg jalkapallossa ja Mikko Blomqvist pitää fysiikkaharjoituksia niissä lajeissa, jotka eivät kuulu Piffenin normaaliin toimintaan. Anders Levin toimii henkisenä valmentajana.

Jenna Ylönen, joka hänkin opiskelee ensimmäistä vuotta Paraisten ruotsinkielisessa lukiossa, tutustui PIF Akatemiaan jo yläasteella. Yläasteen oppilaat voivat osallistua lajiharjoituksiin omalla ajallaan, kuten Ylönen teki. Hän panostaa uraan murtomaahiihtäjänä ja kehottaa kaikkia, jotka haluavat kehittyä lajissaan, hakemaan PIF Akatemiaan.

– Meillä on todella hyviä harjoituksia, jotka ovat monella tapaa kehittäviä. Yhteishenki on hyvä ja päivän aloittaminen PIF Akatemiassa on hieno alku päivälle.

Harjoittelu PIF Akatemiassa täydentää omaa lajiharjoittelua

Ylösen tavoite on nousta huipulle kotimaisessa hiihdossa omassa ikäluokassaan ja hän sanoo, että koulun puolelta ymmärretään hyvin hänen mukanaolonsa PIF Akatemiassa ja panostuksensa urheiluun.

– Jotkut kurssit ovat törmänneet PIF Akatemian kanssa, mutta opettajien kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen kaikki on onnistunut.

PIF Akatemian tarkoitus on se, että se pyrkii järjestämään lajikohtaista harjoittelua kaikille. Harjoittelu pyritään järjestämään ja suunnittelemaan urheilijan oman valmentajan kanssa, jotta harjoittelu PIF Akatemiassa täydentää omaa lajiharjoittelua parhaalla tavalla. Tällä hetkellä edustettuna on monta eri lajia – kaikkea käsipallosta, jalkapallosta ja hiihdosta yleisurheiluun, suunnistukseen, soutuun, koripalloon ja amerikkalaiseen jalkapalloon

Malin Johansson

Käännös: Timo Järvenpää

 

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*