”Odotan todella innolla oppimiskeskuksen toimintakulttuurin rakentamista”

kvinna
Ruotsinkielisen yläkoulun vararehtori Jeanette Lindroos odottaa innolla työskentelyä kieli- ja kouluasterajojen yli. Kuva: Malin Johansson.

“Katson eteenpäin positiivisin mielin”

Elokuun alusta lähtien Jeanette Lindroos toimii Sarlinska skolanin vararehtorina. Kahden edellisvuoden ajan hän on työskennellyt vararehtorina ja kohdepäällikkönä Nauvon Kyrkbackens skolanissa. Hän on myös usean vuoden ajan toiminut matematiikan-, kemian- sekä liikunnanopettajana ja erityisopettajana. Hän on myös ehtinyt toiminaan Sarlinska skolanissa tutoropettajana. Nyt hän odottaa innolla pääsyä rakentamaan oppimiskeskus Bravan toimintakulttuuria ja työskentelyä kieli- ja kouluasterajojen yli.

– Hienoa, että meillä on uudet tilat ja modernia tekniikkaa käytettävissämme. Katson eteenpäin positiivisin mielin ja uskon vahvasti hyvään, yhteiseen tulevaisuuteen.

Lindroos on oppimiskeskus Bravan turvallisuusvastaava

Lindroos hoitaa päivittäistä toimintaa oppilaiden, henkilökunnan ja huoltajien suuntaan koulussa. Hän hoitaa tiedottamisen Wilmassa, somessa sekä lehdistön suuntaan, tukee ja ohjaa henkilökuntaa, järjestää kokouksia, johtaa digitaalista kehitystyötä ja juoksevia asioita. Hän on lisäksi koulunkäyntiavustajien esihenkilö ja oppimiskeskus Bravan turvallisuusvastaava.

– Odotan todella innolla oppimiskeskuksen toimintakulttuurin rakentamista täällä Paraisilla.

Ennen kaikkea hän haluaa olla mukana vaikuttamassa lasten ja nuorten tulevaisuuteen ja nähdä heidän kehittyvän ja oppivan uusia asioita. Rehtorin ominaisuudessa hänellä on myös paremmat edellytykset auttaa opettajia.

Aika on kuitenkin kortilla, sillä tekemistä riittää, Lindroos toteaa. Päivät eivät aina mene suunnitellusti, sillä koulussa sattuu ja tapahtuu asioita, joihin pitää tarttua välittömästi.

Lindroos toivoo työrauhaa sekä henkilökunnalle että oppilaille

Oppimiskeskus Bravassa toimii neljä koulua kieli- ja kouluasterajojen yli saman katon alla. Lindroos toivookin työrauhaa sekä henkilökunnalle että oppilaille.

– Toivottavasti kaikilla riittää kärsivällisyyttä ja ymmärrystä sen osalta, että uuden rakentaminen ja uusien rutiinien löytäminen vie oman aikansa. Tulevan vuoden aikana Koulukadulla on vielä paljon purku- ja rakennustöitä. Liikkukaa varoen!

Jeanette Lindroos
Ikä: 48 v.
Koulutus: rehtori, kemian, fysiikan ha matematiikan aineopettaja. Analyyttinen kemisti.
Työskentelee: Sarlinska skolanin vararehtorina sekä oppimiskeskus Bravan turvallisuusvastaavana.
Asuu: Kahdessa asunnossa, Paraisten keskustassa ja Nauvossa.
Harrastukset: ulkoilu, esimerkiksi patikointi, pyöräily ja melonta. Kirjojen lukeminen.

Malin Johansson
Käännös: Mikael Heinrichs

 

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*