Vanhassa kansanopistossa on tietysti paljon jäljelle jäänyttä materiaalia, paljon papereita, mutta pääasiassa kirjoja. Osa materiaalista kannattaa säästää, osa voidaan heti heittää pois. Vanhat käsin kopioidut todistukset ajalta, jolloin ei ollut kopiokoneita tai skannausmahdollisuutta ovat viehättäviä, mutta niitä ei kannata säilyttää, koska alkuperäisen täytyy löytyä jostain. Vanha lukujärjestys voi kuitenkin olla seinällä mielenkiintoinen.
Kirja, jossa on viininpunaiset kannet ja kullalla painettu otsikko Lefnadsvishet, johon Selma Fröberg kirjoitti nimensä ja oli alleviivattu jouluna 1909, on ehdottomasti tallennettava. Kirja näyttää myös erittäin mielenkiintoiselta, sillä ensimmäisellä sivulla on J. Brierleyn lainaus: Att söka utveckla vår själ är den enda sträfvan, som skänker lifvet till sin sista stund ett verkligt intresse (vapaasti suomennettuna: Sielumme kehittäminen on pyrkimyksistämme ainoa, joka suo elämälle todellista mielenkiintoa viimeiseen hetkeemme asti). Sydvästra Finlands Folkhögskolanista työpaikan saanut neiti Fröberg oli jouluna 1909 31-vuotias ja hän jäi kouluun 40 vuodeksi. Selma Fröberg löytyy edelleen kansanopistosta, sillä internaatin huoneista yksi on nimetty hänen mukaansa. Huonetta kutsuttiin alun perin Selmas ro (Selman rauha), mutta sen jälkeen kun Selma vahingossa putosi portaissa ja kuoli, hänen on kerrottu vaeltavan ja avaavan oven portaissa, ja huoneesta tuli Selmas oro (Selman huoli). Sitä ei kuitenkaan kannata kertoa lapsille, eikä ilmeisesti aikuisillekaan, jotka voivat nähdä painajaisia illalla muutaman viinilasillisen ja Selma-googlailun jälkeen, jos he lisäksi sattuvat yöpymään Selman huoneessa. Mutta että myös vastapäätä nukkuva naapuri näki painajaisia…?!
Jäljelle on myös jäänyt VHS-kasetteja ja CD-levyjä. Koulukuva-CD:n katsomiseen tarvitaan CD-levyä lukeva laite, ja VHS-kasetin katsomiseen tarvitaan toinen laite, joka ei syö nauhaa, jolle on tallennettu esimerkiksi joulujuhla ja vuoden 1995 valmistujaiset.
Kasetin nauha voi vahingoittua, jos laite on vaurioitunut esimerkiksi VHS:n aukkoon työnnetystä näkkileivästä, kuten lapseni tekivät pienenä. Kolmen poispoimitun näkkileivän ja kolmen vahingoittuneen nauhan jälkeen matka meni vakuutusyhtiöön jotta rikkinäinen laite ja rikki menneet Disney-kasetit saatiin korvattua. Sain silloin kysymyksen, ovatko kasetit oikeasti niin kalliita kuin ilmoitin. Kyllä, ne olivat kalliita silloin, mutta nykyään kukaan ei halua VHS-nauhoja ja ne menevät sekajätteen mukana kaatopaikalle. Elokuvat ovat nykyään katsottavissa tiedostoina.
Jäljelle jääneiden asioiden läpikäydessä käy selväksi, että vanha elektroniikka sähköisine sisältöineen menee kierrätykseen, kun taas paperimateriaali kannattaa käydä läpi. Paperi kestää aikaa hyvin, edes muste ei ole kärsinyt ajan hampaasta. Kirjoitamme nykyään paljon sähköposteja, mutta emme tulosta niitä ja tallenna niitä jälkipolville. Otamme paljon kuvia, mutta emme enää kehitä valokuvia tai tee valokuva-albumeja, ainoastaan jotkut reippaat tekevät valokuvakirjoja. Jos puhelin hajoaa, eikä sitä voida elvyttää, etkä ole tallentanut 14 000 valokuvaasi pilveen, ne ovat poissa ikuisesti, vaikka monet niistä olivat täysin tarpeettomia. Sen, minkä laitat verkkoon, voi kuitenkin olla siellä ikuisesti.
Nautin paperilta lukemisesta. Kun lopetin työskentelyn Maarianhaminassa, kaupungin kansliassa sanottiin, että paperin kulutus ja kopiointi todennäköisesti vähentyy huomattavasti. Tulostan paljon, koska voin helposti selata tekstiä taaksepäin sen sijaan, että skrollaisin tietokoneella. Luen myös sähköisiä sanomalehtiä, mutta myöhemmin myös paperisen version kunnolla, ja huomaan, että minulta jäi paljon paitsi.
Muistiini on jäänyt erään helsinkiläisen laitoksen vierailun aikana kuulemani tarina: Se koski sitä, kuinka hauskaa lasten mielestä oli kirjoittaa vanhalla kirjoituskoneella, kun he näkivät kirjaimen heti tangentin painamisen jälkeen paperilla, sen sijaan, että olisivat nähneet kirjaimet ensin ja tekstin tietokoneen ruudulla, ja sen jälkeen painaneet tulostusnappia! Henkilökunnan ongelmana oli löytää värinauha kirjoituskoneeseen. Sen minkä haluamme jälkipolvien näkevän meidän on tulostettava paperille, joka ei ole salasanojen takana missään laitteessa.
Barbara Heinonen
Kihlakunnanvouti ja Paraisten makkara
Käännös: Tuuli Meriläinen
Kommentoi