Paraisilla avataan ensi viikolla uusi juhlakauppa

ung kvinna i ljusgrönt förkläde framför hylla med ljus
Jeanette Törnqvist, Juhlakulma. Kuva: Carina Holm

Kauppiaskatu 12:ssa Paraisilla avataan uusi juhlakauppa Juhlakulma lauantaina 29. tammikuuta.

Jeanette Törnqvist työskenteli aikaisemmin hoitoalalla, mutta äitiyslomansa aikana hän päätti ryhtyä tekemään jotakin omaa.

– Pidän leipomisesta, juhlien järjestämisestä, koristelemisesta ja sisustamisesta. Sen parissa haluan työskennellä.

Hän on saanut paljon apua uuteen kauppaansa kaupungin yrityskehittäjä John Forsmanilta.

Iso askel

– Hän on auttanut kaikkien paperitöiden kanssa. Tämä on minulle iso askel, hermostuttaa, mutta minä uskon tähän.

Hän haluaa tarjota kaikkea juhliin tai häihin persoonallisesti tai hienoja yksityiskohtia polttareihin tai yritysjuhliin yhdestä ja samasta paikasta. Hyllyiltä löytyy eläimen- tai pilvenmuotoisia kakkukynttilöitä, lautasliinoja, kullanvärisiä laseja esimerkiksi 30-vuotta täyttävälle, mustavalkoisia serpentiinejä, ilmapalloseppeleitä, erikoiskakkukoristeita ja niin edelleen.

– Aikaisemmin paraislaiset ovat olleet pakotettuja ajamaan Raisioon voidakseen ostaa heliumpallon. Juhlakulmasta voi ostaa heliumtäytteisen pallon, tai sata, sanoo Törnqvist.

Toki jokaisen, joka haluaa ostaa useamman heliumpallon, tarvitsee tilata ne etukäteen.

ballongförpackningar
Trendipallot. Kuva: Carina Holm

Numeroilta näyttävät ilmapallot

– Numeroilta näyttävät pallot ovat muotia ja täällä on myös kirjainpalloja, joista voi esimerkiksi muodostaa sanat ”Happy Birthday”. Tai miksi ei juhlistaisi tavallista lauantaita pienillä kullanvärisillä lautasilla tai kauniilla pilleillä? hän ehdottaa.

Törnqvist sanoo, että ajat ovat muuttuneet siitä, kun hän oli lapsi. Silloin heliumpallon sai vappuna ja lastenjuhliin laitettiin ehkä paperisia serpentiinejä pöydälle.

– Nyt ehkä halutaan antaa heliumpallo kummilapselle nimipäivänä tai Parane pian-juttuna. Korona-aikana ihmiset ovat myös panostaneet enemmän esimerkiksi lastenjuhliinsa ja järjestäneet todella hienoja sellaisia, koska ei ole ollut mahdollista järjestää isoja sukujuhlia, hän sanoo ja näyttää esimerkkinä dinosaurusteemaista bileboxia.

Törnqvist tekee yhteistyötä Hobbybagaren Sanna Skärströmin (PK 21.10.2021) ja kukkakauppa Flowers & Fantasyn kanssa.

Ilmapalloja tuleville äidille

Niin sanottuja Baby Shower-juhlia järjestetään tuleville äideille myös entistä enemmän Suomessa. Törnqvistillä on konfettikanuunoja niille, jotka haluavat paljastaa lapsen sukupuolen juhlavalla tavalla.

– Minulla on myös laatikoita, joissa voi olla määrätyn värisiä palloja, jotka nousevat kattoon, sen jälkeen, kun laatikon avaa, jos haluaa yllättää jonkun.

Törnqvist ottaa mielellään vastaan toiveita ja suunnittelee verkkokauppaa, kunhan hän nyt ensin saa kaupan Paraisilla käyntiin.

Carina Holm
carina.holm@aumedia.fi
Käännös Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*