Paraislaiset oppivat minglailemaan

Föreläsare
Paraisten kaupungintalo täyttyi tiistai-iltana minglailevista paraislaisista. Kuva: Malin Johansson.

Kombikurssin osallistujat kulkevat tiistai-iltana Paraisten kaupungintalon valtuustosalissa, iloisesti toisiaan tervehtien, solmimassa uusia tuttavuuksia. He ovat juuri saaneet konkreettisia neuvoja siitä, miten kuuluu minglailla, minglailunn, eli vapaamuotoisen seurustelun, ammattilaiselta Andrea Reuterilta. Kombi, Paraisten kaksikielinen kansalaisinstituutti, on palkannut Reuterin pitämään kurssin minglailun hienouksista.

 “Kyse on loppupeleissä itsensä tuntemisesta ja vastuun ottamisesta”

– Minulla on 25 vuoden kokemus minglailusta ja kerron mielelläni kokemuksistani. Kun sinut kutsutaan sosiaaliseen tapahtumaan se herättää usein kaikenlaisia kysymyksiä ja voit jopa epäröidä, mutta kyse on loppupeleissä itsensä tuntemisesta ja vastuun ottamisesta, Reuter selittää.

Hän on itse hionut sosiaalisia taitojaan eri laisissatilaisuuksissa Cannesin elokuvajuhlista yritystapahtumiin. Monet tuntevat Reuterin juontajana ja tuottajana. Hänet tunnetaan muun muassa Tove-elokuvan tuottajana. Hän on myös asunut vuosikausia ulkomailla ja näin ehtinyt hankkia kokemusta sosiaalisista tapahtumista pitkin ja poikin maailmaa. Mutta kyllä Parainenkin on hänelle tuttu.

– Minulla on kesämökki Paraisilla Iso-Tervolla ja siellä myös vene, joten vietän kyllä paljon aikaa täällä, varsinkin kesäisin.

Ihminen voi oppia paljon toisilta ihmisiltä

Hän kertoo, että ihmisillä on erilaisia edellytyksiä kun puhutaan minglailusta – toiset haluavat tavata uusia ihmisiä, kun taas toiset tuntevat olonsa epämukavaksi. Hänen paras vinkkinsä on, että oppii tuntemaan itsensä ja hän korostaa myös, että ihminen voi oppia paljon toisilta ihmisiltä.

On tärkeää olla osallistava ja tuoda kaikki mukaan keskusteluun, se saa muut tuntemaan olonsa turvalliseksi. Pitää myös ajatella omaa kehonkieltään eikä kääntää selkäänsä kenellekään.

Erityinen kikka nimien muistamista varten

Reuter mainitsee useita kertoja, kuinka tärkeää on tervehtiä ja yrittää muistaa ihmisten nimet. Hänellä on erityinen kikka nimien muistamista varten.

– Kuuntele, mitä toinen sanoo ja toista nimi, siten se siirtyy lyhytkestoisesta muistista pitkäkestoiseen muistiin. Jos silti unohdat jonkun nimen, voit aina syyttää pandemiaa, Reuter sanoo ja nauraa.

Sitten hän huomauttaa, miten tärkeää on huomioida ihmisiä ja, että on itse asiassa sallittua kehua toisia.

– Lausu kohteliaisuuksia, joita todella tarkoitat, kuten ”miten ihana energia sinulla on” tai ”onpa sinulla kiva pusero”.

“Nyt harmittaa, etten ole aiemmin osallistunut tällaiselle kurssille”

Reuter aloittaa minglauskurssinsa lyhyellä luennolla, jonka jälkeen osallistujat pääsevät tekemään käytännön harjoitteita ja kokeilemaan opitun soveltamista. Ja tämä tehdään tietysti lasi kädessä. Carita Rantala, yksi kurssin osallistujista, kertoo ilmoittautuneensa kurssille silkasta uteliaisuudesta.

– Nyt harmittaa, etten ole aiemmin osallistunut tällaiselle kurssille. Olen jo eläkeläinen, mutta näitä oppeja ja vinkkejä olisin tarvinnut aikoinaan työelämässä, hän sanoo.

Malin Johansson
Käännös: Kaj Wallenius

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*