Piffenin naisten kausi on alkanut nihkeästi

Viime kauden päätteeksi nousua juhlineen joukkueen kapteenina toiminut Amalia Aarnio (oik.) on jälleen Piffenin kokoonpanossa. Arkistokuva: Gösse Storfors.
Viime kauden päätteeksi nousua juhlineen joukkueen kapteenina toiminut Amalia Aarnio (oik.) on jälleen Piffenin kokoonpanossa. Arkistokuva: Gösse Storfors.
Naisten Kakkosen avaus ei ole ollut Piffenin kannalta mitään ruusuilla tanssimista. Tänään iltapäivällä joukkue kuittasi jo kolmannen perättäisen tappionsa, tällä kertaa Hämeenlinnan Härmää vastaan.
Maali syntyi todella harmittavasti aivan avauspuolikkaan lopussa. Piffen lähti paristakympistä pelaamaan kotiinpäin siinä kuitenkaan onnistumatta. Vieraiden Alissa Ollikainen tuikkasi pallon maaliin. Muilta osin avausjakso oli kaikin puolin tasaväkinen.
– Ei tässä vielä ole mitään syytä paniikkiin. Uusi sarjataso on aina iso askel, siitä liigaan noussut TiPS on hyvä esimerkki. Viime kaudella he veivät Ykkösen voiton, nyt he ovat liigassa viimeisinä maalierolla 0-24. Lisäksi olimme todellakin hyvin pallossa toisella puoliajalla, ja sillä pelillä pystymme varmasti napsimaan pisteitä sieltä ja täältä Kakkosessa, valmentaja Kari Oivanen toteaa.
Kotiotteluksi vaihtopenkillä oli harvinaisen paljon tilaa, mutta se oli osin suunniteltuakin. Kolme B-tyttöikäistä pelaajaa oli aikaisemmin pelannut Turussa TuPy/KaaPo -yhteisjoukkueen ottelun Turussa. Sen sijaan Jennifer Dahlan puuttuminen nilkkavaivojen johdosta ei kuulunut suunnitelmiin.
Viime kaudella kapteeninakin toiminut Amalia Aarnio sen sijaan oli tullut uutena pelaajana mukaan. Hän on ainakin kesäkuun loppuun asti kestävällä lainalla TPS:sta ja pelasi tänään keskikentän pohjalla topparikaksikko Henrika Ranta-ahon ja Sanni Vasaman edessä, vaikka Aarnio viihtyykin parhaiten topparina. Keskikentällä hän kuitenkin pystyy auttamaan joukkuetta enemmän.
– Varsinaisia tuhannen taalan paikkoja meillä ei ollut, mutta pari-kolme ihan hyvää tekopaikkaa toisella jaksolla. Jos pystymme pitämään yllä toisella puolikkaalla nähtyä intensiteettiä, meille ei tule kiirettä sarjapaikan suhteen, Oivanen toteaa. Samaan hengenvetoon hän myöntää että olisi heienoa jos Mattssonin sisaruksiakin nähtäisiin Piffenin paidassa vielä tällä kaudella.
Seuraavaksi joukkkue pelaa kaksi vierasottelua. Ensi sunnuntaina Porissa vastaan asettu Nice Futis 2 ja sitä seuraavalla viikolla Tampereella vastassa on I-Kissat. Seuraava kotiottelu pelataan vasta 12. kesäkuuta kun FC Nokia tulee Pajbackalle.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi

Naisten Kakkonen, lohko B

Pargas IF – Härmä 0-1 (0-1)

  • Maali: 44. Alissa Ollikainen 0-1.
  • Pargas IF: Ann-Sofie Gripenberg – Tanja Hautaviita, Henrika Ranta-aho, Sanni Vasama, Malin Sjöblom – Noora Oivanen, Hanna-Kaisa Sundqvist, Amalia Aarnio, Karoliina Keskinen, Michelle Ekholm – Jemina Leino.