Viime vuonna PK vieraili useissa Paraisten kylissä ja jatkaa nyt kyläsarjaa uudelleen. Tällä kertaa vierailimme Sysilax-Svartvikissa.
“Täällä kaikki on vinossa”
Kun ajetaan Saaristotietä noin kaksi kilometriä Paraisten liikenneympyrästä Nauvon suuntaan, oikealle ilmestyy kyltti, jossa lukee Sysilax. Jos jatkaa Hyvilempintietä vielä noin kilometrin verran, tien vasemmalle puolelle ilmestyy kyltti jossa lukee Sysilaxvägen. PK ajoi vielä mutkaista hiekkatietä kilometrin verran ja päätyi lopulta Sven-Olof ”Svennen” (70) ja Marita (67) Blomsterin kotiin. Sysilax-Svartvikin noin 80 asukkaasta he kuuluvat kylässä pisimpään asuneisiin.
– Täällä kaikki on vinossa, se on ainoa negatiivinen asia, Marita sanoo ja nauraa.
Marita on asunut koko ikänsä kylässä
Blomsterit ovat asuneet korkealla kalliolla, josta on näkymät Sysilaxvikenille, vuodesta 1978 lähtien, jolloin he muuttivat vasta rakennettuun kotiinsa. Tontilta on kaadettu paljon puita ja nyt valo tulvii olohuoneeseen ja keittiöön ja näkymä jään peittämälle lahdelle on henkeäsalpaava.
– En muuta täältä ennen kuin minun on pakko, Marita toteaa.
Hän on asunut koko ikänsä kylässä, kuten iso osa suvusta, ja Maritan isä osti ”Simonby-Kallelta” tontin, jolla hän ja Svenne nyt asuvat. Svenne syntyi Ruotsissa, mutta muutti lapsena Paraisten Skräbböleen. Maritalla ja Svennellä on yhdessä kolme lasta: vuonna 1976 syntynyt Diana, vuonna 1981 syntynyt Jocke ja nuorin vuonna 1985 syntynyt Jonas.
Aluksi Marita oli skeptinen jyrkän tontin suhteen. Hän kertoo, että tontin läpi on kulkenut viiden kilometrin hiihtolatu ja rata alkoi himaniittitehtaalta,
– Jos katsot tolppaa siellä alhaalla, näet, että siinä lukee viisi.
Kylän yhteinen laituri rakennettiin talkoilla
Myöhemmin Marita ja Svenne ostivat myös naapuritontin, kun se oli myynnissä, ja pitkän työn ja raivauksen jälkeen he saivat unelmatonttinsa. Nyt he kuuluvat kylässä pisimpään asuneisiin, jotka arvostavat ennen kaikkea rauhaa ja hiljaisuutta. Blomstersin alapuolella sijaitsee kylän yhteinen laituri, joka rakennettiin talkoilla 1980-luvun puolivälissä. Raakapuu tuli viereisestä metsästä. Laiturin vieressä on myös vanha venevaja, jossa kyläläiset voivat säilyttää soutuveneitään ja kajakkejaan.
– Kaikki talkoisiin osallistuneet saivat venepaikan kiitokseksi, Svenne sanoo.
Jo ennen laiturin rakentamista 1980-luvulla paikalla oli vanha laituri, joka purettiin talkoiden yhteydessä. Nykyään laituri on taas niin huonossa kunnossa, ettei sitä voi enää käyttää turvallisesti. Marita ja Svenne eivät itse ole innokkaita kalastajia, mutta kertovat, että naapurilla on usein verkkoja jään alla ja koukkuja, joilla he kalastavat. Järvessä on myös rapuja – mutta nekään eivät ole Blomsterin kiinnostuksen kohde.
– Sain kerran hauen, ja ajatus oli että valmistaisin siitä ruokaa, mutta lopulta jouduin heittämään kaiken roskiin, Marita nauraa.
Talvella monet kyläläiset hiihtävät jäällä
Rapujen pyydystäminen Sysilaxvikenissä edellyttää, että on vesialueen osaomistaja. Rapujen lisäksi Marita vannoo, että Sysilaxvikenissä on myös iilimatoja, mutta se ei ole estänyt häntä uimasta järvessä etenkään lapsuusvuosina. Maritalla ja Svennellä on myös oma uimaranta, johon kuuluu laituri ja sauna. Talvella monet kyläläiset hiihtävät jäällä ja tänä talvena jäällä on Maritan iloksi ollut 7,5 kilometriä pitkä hiihtolatu.
Kuten monissa muissakin kylissä, Sysilax-Svartvikenissä vieraili aikoinaan säännöllisesti myymäläauto.
– Autoa ajoi Nilsdorff, Marita kertoo.
Hän muistaa myös kuinka hänen lapsuudessaan Sysilaxhagenissa oli kaksi kauppaa – ne sijaitsivat siellä, missä nykyään on pelto, vuorivillatehdasta vastapäätä. Vanhassa himaniittitehtaassa Marita kävi pyhäkoulua, mutta kesäisin pyhäkoulu pidettiin kotona pappi Järnströmin mökissä.
Monet yhdistävät Sysilahden Lehtisen kasvihuoneisiin. Ulla ja Esko Lehtinen muuttivat 1980-luvun alussa Paraisille, jossa he ostivat kukkakaupan. He ryhtyivät kasvattamaan kukkia ja kasveja pienessä mittakaavassa, ja muutama vuosi myöhemmin he rakensivat Sysilahden tilalle myös pajan Eskolle. Eskon käsityötuotteet ovat laajalti tunnettuja ja muun muassa käsityökauppa Gullkronasta voi ostaa Eskon koivuviilukoreja, tarjottimia ja puuhevosia. Lehtiset lopettivat viljelytoimintansa vuonna 2022.
“Tiedän, että ei ole tyypillistä suomalaista”
Viime joulukuussa kylässä oli värikäs juhla, kun Irina (43) ja Vladimir (41) Rogojin kutsuivat kyläläiset joulujuhliin, jolloin kokoonnuttiin Svartvikin postilaatikoille. Yhdessä ystäviensä kanssa he esiintyivät tanssin ja laulun kera kaikille kyläläisille, jotka uskaltautuivat ulos kylmänä iltana. Irina ja Vladimir sekä heidän kahdeksan kuukauden ikäinen poikansa Juri Mattias Basil tulevat Moldovasta ja ovat asuneet Svartvikissa runsaan vuoden.
– Tiedän, että ei ole tyypillistä suomalaista koputtaa ihmisten oviin ja kutsua heidät juhliin, mutta halusimme tehdä sen, Irina sanoo.
Irina ja Vladimir suunnittelevat jo uutta kyläperinnettä
Kun Juri kastettiin viime vuonna syyskuussa, he kutsuivat myös naapurit kastetilaisuuteen, jonka he pitivät puutarhassaan. Irina on parhaimmillaan äitiyslomalla, mutta opettaa venäjää Åbo Akademissa. Vladimir puolestaan on koulutukseltaan tietotekniikan tohtori Åbo Akademista, ja hän on asunut Suomessa 20 vuotta. Pariskunta tapasi vuonna 2017, kun Irina oli työmatkalla Suomessa – silloin parilla ”klikkasi” heti. Asuttuaan muutaman vuoden yhdessä Kaarinassa he alkoivat kaipaa maata ja rauhaa.
– Tiesin heti, että punainen puutalo ylhäällä Svartvikin kalliolla on paikka, johon halusin asettua, Irina kertoo.
Vladimir osoittaa mustaa kissaa joka hiipii perheen keittiöön, ja sanoo, että paikan päätti oikeasti talon prinsessa. Oli miten oli, pieni perhe viihtyy uudessa kodissaan loistavasti ja he suunnittelevat jo uutta kyläperinnettä.
– Juhannuksena olisi hauska rakentaa yhdessä juhannustanko täällä kylässä.
Malin Johansson
Käännös: Tuuli Meriläinen
Kommentoi