Noin kolme kilometriä Paraisten keskustasta sijaitsee Pjukalan kylä. PK vieraili kylässä lämpimänä kesäkuisena iltapäivänä ja tutustui Norrgårdin ja Södergårdin tiloihin.
Vanhoille kauniille tiloille saavuttaessa tunnelma on vähän kuin Melukylässä. Tilat kuhisevat elämää – on koiria, lapsia ja ehkä jopa kotona tehtyä omenaviiniä. Pjukalan Södergårdilla on nimittäin 18 hienosti oksittua omenapuuta. Södergårdin keltaisessa talossa asuvat isä Peter Laurén (42), äiti Annette Laurén (40) ja lapset Edward (15) ja Sofia (11). Toisessa keltaisessa talossa, viereisellä Norrgårdilla, asuvat John (48) ja Kajsa Laurén (45) yhdessä lastensa Ingridin (17), Edithin (13) ja Amosin (10) kanssa. Tiloilla on pitkät perinteet, ja historiankirjojen mukaan Laurénin suku otti Pjukalan hoitaakseen jo vuonna 1794. Sekä Peter että John ovat 1700-luvulla eläneen esi-isän Isac Laureuksen jälkeläisiä. Nimi vaihtui myöhemmin Lauréniksi.
– Olemme neljäs sukupolvi Södergårdilla, sanoo Peter, joka yhdessä vaimonsa Annetten kanssa muutti tilalle 2009.
Pjukalan Södergårdiin kuuluu 100 hehtaarin alue, josta 50 hehtaaria on peltoa. Peter tekee töitä suunnitteluinsinöörinä Q Power -yrityksessä ja Annette on talouspäällikkönä Aboa Vetus Ars Nova -säätiöllä.
– Olemme jo kahdeksas sukupolvi Norrgårdilla, sanoo John.
Hän muutti vaimonsa Kajsan kanssa Pjukalaan 2010, mutta tilan he ottivat haltuunsa 2011. Norrgårdiin kuuluu 30 hehtaaria maata, josta 16 hehtaaria viljelysmaata. John on ollut töissä pankissa vuodesta 2002 lähtien ja toimii tällä hetkellä Senior Premium Bankerina Ålandsbankenilla Paraisilla. Kajsa on asiakkuuspäällikkönä Nauvon Osuuspankissa.
John ja Peter kertovat, että ”vanhassa Pjukalassa” ei juurikaan ole uusia asukkaita. Osoitteita, mukaan lukien kesämökit, on noin 30. Paraisten kaupungin tilastojen mukaan koko Pjukalassa asuu noin 250 henkilöä.
– Kaikki Laurénit Paraisilla ovat enemmän tai vähemmän sukua toisilleen, toteaa Peter.
15-vuotias Södergårdilla asuva Edward viihtyy hyvin kylässään.
– On hyvä, että voi halutessaan lähteä metsästämään omalla maallaan. Asumme maaseudulla, mutta keskusta on kuitenkin lähellä.
Edwardin äiti Annette on samaa mieltä ja kertoo että tiloilla on oma ranta, jolla he usein viettävät aikaa yhdessä.
– Ranta on kesäisin tavallaan kokoontumispaikka meille.
“Meillä on kiva yhteishenki täällä”
Rannalla tapaamisen lisäksi vuosittainen rapujuhla kuuluu kesän kohokohtiin. Rapujuhlan idea tuli juhannuksena 2011, ja sen jälkeen rapujuhla on kiertänyt eri talouksien välillä ja nykyään jo lähemmäs 30 ihmistä istuu pöydän ympärille.
– Meillä on kiva yhteishenki täällä, on turvallista ja koulu on lähellä, sanoo Kajsa.
John lisää, että vaikka yleensä Pjukalassa on hiljaista ja rauhallista, kerran pamahti oikein kunnolla. 1980-luvulla Johnin isoisä oli juuri todennut ”Pjukalassa olevan niin rauhallista Malmiin verrattuna” ja sitten räjähti.
– Siitä tuli poliisiasia ja saatiin selville, että vanha armeijan pommi oli heitetty ikkunasta sisään, sanoo John. Hänen mukaansa heillä oli kyllä aavistuksensa syyllisestä.
Kansanopisto aloitti toimintansa Norrgårdin ja Södergårdin tiloilla
Pienen matkan päässä tiloista sijaitsee Pjukalan kansanopisto. Kansanopisto aloitti toimintansa Norrgårdin ja Södergårdin tiloilla sen aikaisen omistajan Johan Willhelm Laurénin aloitteesta. Kun jatkaa matkaa tilojen ohi, saapuu Pexoriin, missä on kylän tunnettu ontto tammi.
– Puuhun voi mennä sisälle, sanoo John, ja lisää monen tulevan kylään vain nähdäkseen aikoinaan palaneen tammen.
Ennen vanhaan tiloilla oli kotimyyntiä. Peter kertoo, että Norrgårdilla ja Södergårdilla on ollut sekä porsaita että kalkkunoita. Nykyään tiloilla ei ole enää mitään karjaa – vain Mella-kissa ja Jeppe-koira asuvat Södergårdilla.
– Haluttaisiin yrittää pitää tila jatkossakin suvun omistuksessa, sanoo Annette. Peter, John ja Kajsa ovat samaa mieltä.
PK:n vierailemat kylät saavat myös osallistua pieneen kilpailuun, jossa heitetään tikkaa ja kaadetaan purkkitorni käyttäen kolmea palloa. Tikanheitossa Pjukala sai 19 pistettä ja purkkitorninkaadossa kyläläiset onnistuivat kaatamaan seitsemän purkkia kymmenestä.
Malin Johansson
Linn Turkki
Kommentoi