Hiihtourheilu on kuin parempi ravintolamenu, valinnanvaraa on. Laskettelussa on menoa ja meininkiä, toiset panostavat kovaan kuntoon ja hiihtävät vapaalla tyylillä päivät pitkät, toiset ovat kallistuneet lumilautailun puoleen. Variaatioita ja tyylejä on loputtomasti.
Kun itse on hidastanut vauhtia laduilla ja aloittanut rinteissä auraamisen, prioriteetit voivat olla erilaiset kuin aiemmin elämässä, mutta hiihto sopii kaikille, kaikissa elämän pystyasennossa olevissa vaiheissa.
On hiihtomuoto, josta tuli ensi hetkestä suosikkini ja joka on edelleen huipulla – tunturihiihto. Minusta ei tullut niin rajua, että olisin viettänyt öitä lumiluolissa tai vaeltanut päiväkaupalla lakeuksilla, mutta muutama pidempi retki, ja ennen kaikkea mukavia päiväretkiä, on tullut tehtyä
Jos asuu Pohjois-Norjassa muutaman vuoden, ei yksinkertaisesti voi välttää tunturihiihdon puremaa.
Tunturin rinnettä hitaasti suksilla noustessa nauttii henkeäsalpaavan kauniista maisemista, kokee hiljaisuuden ja voi tutkia ahmojen ja kettujen jälkiä, näkee kiirunat istumassa auringonpaisteessa ja voi palkita itsensä kahvikupilla kun huippu on saavutettu, sitä ei mikään voita. Kotimatkaakaan, kun laskettelee rauhallisesti tunturilta kantavalla hangella ja muutaman sentin lumessa, ei voi haukkua.
Tietysti vuori voi olla myös rankka. On päiviä, jolloin ei kannata lähteä ulos ja varusteiden tulee olla aina huippukunnossa. Kerran koira hautasi lapaseni lumeen, silloin oli hyvä olla tuulikintaat varalla. Itse asiassa tarvitsin kerran sen kuuluisan suksen varakärjen päästäkseni alas, mutta se oli kauan sitten – puusuksien aikaan.
Rankaakin voi ajoittain olla. Koira ja minä olimme talvimetsästämässä ja koira halusi juosta riistaa kohti liian aikaisin. Sidoin koiran pitkällä hihnalla jalkani ympärille ja lähestyimme varovasti lumikuoppaa, jossa lintu oli. Riekko lähti lentoon ja kaksi kolmesta asiaan sekaantuneista oli kaulaansa myöten syvässä lumessa, kun taas kolmas laskeutui tunturilaelle, riekolla on naurava ääni. Kun tarkastelee sen retken tuloksia, voidaan todeta niiden olevan lähinnä kuntoa kohottavia.
Tunturihiihdon muunnelma, joka on viime vuosina saavuttanut suosiota koskemattomien maisemien hiihdon kustannuksella, on murtomaahiihto hoidetuilla laduilla. Lillehammerin ulkopuolella sijaitsevassa Sjusjøenissä on Norjan suurin mökkialue, jossa on satoja kilometrejä hienoja latuja tunturimaastossa. Sovelluksen kautta voi tarkistaa, mikä latu on juuri ajettu, joka on loistavaa sekä nuoremmille että vanhemmille kuntourheilijoille.
Norjan Vasaloppetia vastaava Birkebeiner-rennet ohittaa Sjusjøenin. Sitä voin suositella pitkistä kisoista pitäville, itse panostan hieman lyhyempiin matkoihin.
Näin kisan tänä vuonna vain televisiosta ja joitain voisin kertoa sen erityispiirteistä. Vasaloppetin tavoin naisten osallistuminen oli alussa kiellettyä. Perusteluna oli, että rasittava hiihto on ”haitallista naisvartalolle”. Myös Norjan hiihtoliitto vastusti tuolloin naisten ajanottoa hiihtohiihdossa, mutta kannatti sen sijaan tyylipisteiden antamista naishiihtäjille.
Tasa-arvo on ottanut suuria askelia sen jälkeen, vaikka monta latua on vielä ajamatta.
Nyt hanget sulavat kovalla vauhdilla, valitettavasti golfkentällä ei tullut hiihdettyä montakaan kierrosta, Paraisilla on huonosti sekä vuoria että lunta. Piffenin juniorit ja talkoojengi pitävät silti huolen siitä, että haastavasta ilmastosta huolimatta pystymme näyttämään hiihdossa sekä huippuja että leveyttä, kiitos tästä vuodesta ja jatkakaa taistelua tulevina vuosina!
Hiihtäminen on hyvinvointia!
Folke Öhman
Paraisten entinen kaupunginjohtaja
Käännös: Tuuli Meriläinen
Kommentoi