Kahden vuoden viihteettömyyden jälkeen olin taas ensi-illassa! Vanha yhteistyökumppani ja ystävä teki oman show’nsa. Tarkoitan tietysti Riddoa. Se, että yhtäkkiä seison PUNTin aulassa ympärilläni paljon ihmisiä maskit kasvoillaan, sai minut melkein huumaantumaan. Tervehdin varmasti monia, joita en tuntenut, mutta ajattelin, että on parempi tervehtiä kaikkia kuin olla huomaamatta ja vaikuttaa koppavalta. Paraisilla ei pidä luulla itsestään liikaa.
PUNTin aulassa äänitaso nousi koko ajan, pyörin koko ajan ympäri, puhuin jonkun kanssa, tervehdin sinne sun tänne, kädessäni popcornpurkki, josta en ehtinyt syömään, vaikea käsitellä purkkia, maskia, käsilaukkua, tervehtiä, avata vesipulloa, puhua kahden ihmisen kanssa samanaikaisesti, yritin tervehtiä jotakin, josta en ollut varma, tunsinko, takaisin erään henkilön pariin: mistä me puhuimmekaan? Sitten salin ovi vihdoinkin aukesi – juutuin väkijoukkoon, joka yritti päästä sisälle samaan aikaan oviaukosta. Ei tönitä, sitä ei saa tehdä, pitää odottaa kiltisti, koska on niin tottunut tähän entiseen Janten lakiin.
Sujuvasti kuin venäläinen panssarivaunu tömistelin oikealle tuoliriville, istuin alas yhtä sujuvasti, tervehdin samanaikaisesti oikealle ja vasemmalle, heilutin näyttääkseni ystävättärelleni jotakin ja pudotin huomattavan osan popcornista lattialle. Asiaan kuuluu, että olin aikaisemmin pas**ntärkeänä sanonut popcornista, että ”sitä on kiva siivota pois esityksen jälkeen”. Tämä oli silloin kun kahvitädeillä oli infotilaisuus. Häpeä oli valtava, kun minä itse… Äh, joku sanoo, sitä sattuu! Joo, okei, mutta se ei saa sattua minulle. Minun täytyy olla virheetön, mutta onnistun siinä harvoin.
Onneksi taukoa ei ollut, joten minun ei tarvinnut vielä toista kertaa kulkea ylösalas katsomossa. Oli myös hyvä, että istuimme kolmosrivillä, sillä rappuja ei ollut paljon. Riddo & Knit hoitivat esityksen tyylikkäästi. Hieman turhamaiseen sieluuni sattui, kun en ollut siellä neuvomassa. Yhteen ja toiseen laulun tekstiin ja sketsiin olin vaikuttanut, mutta etänä, kuten kaikkeen muuhunkin näinä surullisina vuosina viruksen ja sulkujen aikana. Sain joka tapauksessa olla mukana ensi-iltajuhlassa, minulla oli siellä todella hauskaa! Mutta unohdin tietysti kukan, jonka olin saanut…
Tarvitsen enemmän niin kutsuttua sosiaalista koulutusta. Olla ihmisten parissa ilman, että haluaa heti paeta. Että en ole kömpelö ja epävarma heti kun olen ulkona ja pitäisi seurustella. Kaipaan kesää, jolloin voin mennä katukahvilaan nuorimman lapsenlapsen kanssa, chillailemaan vanhusten kanssa, käydä juhlissa ja tulla hieman itsevarmemmaksi ja salonkikelpoisemmaksi. Ja vähemmän Janten lakiin alistuvaksi.
Mukavaa kevättä!
Skini Lindgård
Kulttuuri on sydäntäni lähinnä
Käännös Timo Järvenpää
Kommentoi