Vanhan Malmin paja saa uutta elämää

 

Paikallinen ammattilaisseppä Johan Sjöholm ottaa haltuunsa pajan Lukkarinkujalla Vanhalla Malmilla Paraisilla. Kuva: Malin Johansson.

Kesän lopussa paikallinen ammattilaisseppä Johan Sjöholm suunnittelee pajan avaamista Vanhalla Malmilla Paraisilla. Silloin tulee olemaan myytävänä kaikkea sisustustarvikkeista puutarhatuotteihin raudasta ja myös puutöitä. Jos on kiinnostunut sepän työnteosta voi meilellään käydä pajassa Lukkarinkujalla 5.

– Olen aina pitänyt käsillä työskentelystä ja tämä tuntui oikealta alusta saakka, sanoo Sjöholm, joka on juuri valmistunut seppäkoulutuksestaan.

Paraisten kaupunki omistaa kiinteistön

Sjöholmilla on aikaisempi koulutus vahtikonemestariksi, mutta halusi kokeilla jotain uutta. Hänen työkaveri ylipuhui hänet hakemaan seppäkoulutukseen ja siitä matka alkoi. Sjöholmia edelsi aikaisempi seppä Mikko Flemming, ja hän vuokraa pajan Paraisten Vanhan Malmin asukasyhdistyksestä. Paraisten kaupunki omistaa kiinteistön.

Tulevana kuukautena Sjöholm ja hänen vaimonsa Maija tulevat siivoamaan pajaa ja jo ensi viikolla he tapaavat kaupungin yritysneuvojan jotta he pääsevät alkuun toiminansa kanssa.

– On vielä paljon tekemistä ennen kuin voimme avata pajan, sanoo Sjöholm.

Myös puutyöt ovat lähellä Sjöholmin sydäntä

Pajan sisällä on iso hiiliahjo, alasin, erilaisia vilttejä, iso pilariporakone ja paljon erilaisia käsityökaluja. Sjöholm kertoo että tulee myös olemaan mahdollista tulla omilla toivomuksilla tuotteista ja hän ottaa mielellään vastaan tilauksia. Myös puutyöt ovat lähellä Sjöholmin sydäntä ja hän kertoo että iso osa vapaa-ajasta menee remontointiin ja erilaisiin puutarhatöihin.

– Joskus minun vaimon on pakko pysäyttää suunnittelemiseni jos minusta tulee liian innokas, sanoo Sjöholm hymyillen.

Sjöholm löytyy Instagramista nimellä nuijasalli, ja siellä hän jakaa kuvia tuotteistaan. Suunnitelmissa on myös Facebook-sivun tekeminen.

Malin Johansson

Käännös: Linn Turkki

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*