Minä olen kotipuutarhuri. Aikaisin keväällä kylvän siemenet multaan ja kasvatan taimia ikkunasta tulevan valon voimalla. Tomaattia, kurkkua, chiliä ja paprikaa ainakin.
Huolehdin taimista paremmin kuin omista lapsistani. Toukokuussa kuljetan taimet aamulla lasitetulle terassille saamaan aurinkoa ja illalla takaisin sisälle, etteivät palellu vielä koleina öinä. Toukokuun lopulla taimet muuttavat kasvihuoneeseen.
Samoihin aikoihin kylvän siemeniä ulos multaan. Porkkanaa, kesäkurpitsaa, herneitä, tilliä ja papuja ainakin. Perunaa ja sipuleita unohtamatta.
Siitä alkaakin pitkä kastelukausi. Ihannekesä olisi sellainen, että yöllä sataisi ja päivällä olisi aurinkoinen ja lämmin ilma. Se olisi taloudellista ja säästäisi aikaa ja vaivaa.
Vaan eipä Suomen kesät ole aina toiveiden mukaiset. Välillä on hellettä läpi kesän eikä sateita juuri ole. Toisinaan kesä on pelkkää sadetta ja lämpöä kaipaisi lisää. Jokainen kesä tuntuu tuovan uudenlaiset haasteet kasvimaan sadon onnistumiseksi.
Tänä kesänä olen ihmetellyt myös muita haasteita. Herneiden latvat on syöty, samoin porkkanoiden naatit. Sipuleita on käyty nyppimässä ylös maasta.
Syyllisiä tiedän olevan ainakin harakat mutta pihapiirissä liikkuu myös peuroja, kauriita ja jäniksiä. Hienoa, että luonto tulee lähelle, mutta jättäisivät kovalla työllä kasvatetut herkut rauhaan. Pitää talven aikana miettiä, miten suojaan ensi kesän kasvit.
Välillä mietin, että halvemmaksi tulisi ostaa kaikki vihannekset kaupasta. Mutta jokainen, joka on itse kasvattanut jotakin syötävää tietää, miten paljon paremmalta omassa maassa kasvatetut kasvit maistuvat.
Näitä kesän haasteita pohtiessani olen myös alkanut enemmän arvostaa tuottajia. Minun pienet murheet kasvimaani kuivuudesta ovat mitättömiä verrattuna siihen, jos koko elanto tulee kesän sadosta. Taas saa nämäkin huoleni oikeat mittasuhteet.
Takuuvarma sato tulee viinimarjapuskista. Niitä ei tarvitse juurikaan hoitaa. Viime vuoden marjoja on edelleen pakastimessa mutta uutta satoa ei tietenkään voi jättää poimimatta.
Moni säilöntää harrastava tietää, miten alkusyksystä pakastettuja tai muulla tavalla säilöttyjä marjoja tai mehuja säästää, että riittävät koko talven. Mutta sitten käykin niin, ettei niitä ehdikään käyttää loppuun, kun uusi sato jo pitäisi saada mahdutettua pakastimeen.
Haasteista huolimatta myös onnistumisia tulee joka vuosi. Iloa tuottaa ainakin se, että saa vitamiinit talteen talven varalle. Herkullista syksyn alkua kaikille muillekin kotipuutarhureille!
Milla Jakobsson
maailman menoa pohtiva äiti, ryhmäpäällikkö
Kommentoi