
Kulttuurilautakunta haluaa erityisesti kiittää yhdistystä pitkäjännitteisestä työstä sekä sen lapsille ja nuorille tarjoamista elämyksistä ja toiminnasta. Säännölliseen toimintaan kuuluvat lasten omat illat, tanssikurssit ja nappulajalkapallo, kun taas tempaustyyppistä toimintaa edustavat perhejuhlat, ruoanlaittokurssit, teatteriesitykset ja konsertit.
DUV på Ålön on hyvä esimerkki siitä, mitä tämän päivän nuorisoseura voi saavuttaa ja tehdä paikkakunnan viihtyvyyden hyväksi. Dalaskogia esiteltiin PK:n nuorisoseuraintaloja käsittelevässä sarjassa 8. lokakuuta.
Toisen kulttuuripalkinnon saa nauvolais-jurmolainen Vrakplundrarförlaget-kustantamo, joka on erikoistunut saaristoaiheisten kirjojen julkaisemiseen. Se on julkaissut kuusi kirjaa perustamisensa jälkeen 2008. Kustantamon omistavat Agneta Andersson ja Björn Lindström.

Liisa Ake-Helariutta oli 5-vuotias, kun hänen perheensä lähti evakkoon Karjalan Koivistolta päätyen Paraisille. Talo, johon perhe asettui toimii nykyään Evakkotupa-nimisenä museona. Siellä hän ottaa vastaan ryhmiä ja kertoo karjalaisten evakkomatkoista, omista kokemuksistaan ja sodan kauhuista.
Engmanin palkintoa perustellaan hänen työllään vanhojen valokuvien digitalisoinnin parissa.
Hän on aktiivinen Facebook-ryhmässä ”Allt va betär förr – Bilder från Magerstan” (ulkoinen linkki, suljettu ryhmä), jossa hän julkaisee ja mielellään myös keskustelee kuvista ja kaupungin kehityksestä.
Palkinnot luovutetaan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa kaupungintalolla 6.12. klo 14. Tilaisuus on avoin yleisölle, ja tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi