Olen hoitanut palkkatyötäni jo yli 1,5 vuotta kotoa käsin.
Kokoukset ja keskustelut hoituvat hyvin Teamsin avulla. Aikaa on säästynyt huomattavan paljon, kun päivittäinen työmatka Turkuun on jäänyt pois. Kotona töitä tehdessäni olen myös perheelleni paremmin tavoitettavissa. Vai onko kuitenkaan näin?
On käyty paljon keskustelua siitä, että miten lapset ja nuoret viettävät aikaa sosiaalisessa mediassa. Älypuhelin hankitaan usein jo ennen kuin lapsi osaa lukea. Ruutua tuijotetaan paljon ja mitä isommaksi lapset kasvavat niin sitä enemmän myös on ruutuaikaa.
Pitää olla tavoitettavissa 24/7 paikasta riippumatta. Vanhempia kannustetaan seuraamaan lastensa ruutuaikaa ja monet onnistuvatkin luomaan lapsilleen rajoja ruutuajan käyttöön. Ruutuaika on muutakin kuin somettamista. Alakoululaiset käyttävät osittain tietokonetta opiskeluun. Yläkoulussa jokainen oppilas saa käyttöönsä oman tietokoneen. Lukiolaiset tekevätkin jo sitten kaiken tietokoneella. Ruutua tuijotetaan syystä tai toisesta iso osa päivästä.
Kun teen töitä kotona niin käytännössä istun tietokoneeni äärellä koko työpäivän. Kun nuoret tulevat koulusta niin saatan käväistä itsekin keittiössä keittämässä itselleni kahvin. Useimmiten otan kahvikupin tietokoneen viereen ja jatkan töitä.
Etätyötä tehdessäni olen huomannut tuon edellä mainitun ilmiön, että pitäisi olla koko ajan tavoitettavissa. Kotona työpäivät menevät usein ilman selkeitä kahvitaukoja tai jaloittelua. Lounastaukokin tulee usein käytettyä perheen asioiden hoitamiseen jonkinlaisen ruudun kautta.
Työpäivän päätyttyä olen yllättänyt itseni liian usein omalta älykännykältäni selailemassa sosiaalista mediaa tai lukemassa uutisia. Omaa ruutuaikaani en tiedä mutta uskoisin sen olevan aivan liian suuri. Mitä esimerkkiä annan omille nuorilleni?
Olen kiireinen päätteen ääressä päivisin ja iltaisin kännykkä on kädessäni aivan liian usein. Sen sijaan pitäisi näyttää esimerkkiä ja laittaa illalla ruudut sivuun ja keskittyä muihin asioihin. Ulkoilua tai käsillä tekemistä kotona – neulomista, leipomista, ruoan laittoa yhdessä.
”Tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin minä teen”. Annammeko lapsillemme ohjeita mutta itse kuitenkin toimimme toisella tavalla? Esimerkkinä oleminen on hyvä tapa ohjata lapsen ja nuoren toimintaa. Olen itse ottanut pieniä askelia kohti esimerkkinä olemista mutta työtä on vielä paljon.
Väsyneenä en aina jaksa puuhastella muita asioita. Jatkan yrittämistä vieroittaa itseni työpäivän jälkeen ruudun houkutuksista. Enemmän aikaa iltaisin puuhastelun parissa ja puhelin vain puheluiden hoitamiseen. Ja todellisia taukoja työpäiviin, jotta illalla jaksan olla aktiivinen.
Ottaisitko sinäkin tällaisen haasteen vastaan?
Milla Jakobsson
Elää neljän teinin kanssa ja toimii päivisin esimiestehtävissä valtionhallinnossa. ParSportin taustajoukoissa vaikuttanut.
Kommentoi