Hänet tunnetaan parhaiten muusikkona, säveltäjänä ja kuoronjohtajana, mutta helmikuun ajan suuri yleisö on myös voinut tutustua hänen kuvataiteeseensa Café Hallonbladissa.
Konstrundan-tapahtuman kymmenvuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetään tapahtuman yhteyteen myös Taiteiden perjantai -niminen taidefestivaali perjantaina 18.8.
Taiteilijan mielestä näyttelyn ajankohta ei voisi olla parempi. Maria täyttää nimittäin 50 vuotta heinäkuun 20. päivänä. Maria Vane-Tempest on alkujaan Vaasalainen, mutta työskentelee nykyään Portsakodissa Turussa. Siellä hänellä on raskas työ kahden osaston johtajana ja
7-vuotias Hilma kertoo, että hänestä tulee isona kirjojen kuvittaja. 9-vuotias isosisko Kaisla tietää jo ryhtyvänsä viulistiksi. Ja 5-vuotias pikkuveli Hiski haluaa osallistua ensi vuonna kuvataidekilpailuun, vaikkei kauhean usein omien sanojensa mukaan piirräkään. Taustalta huokuu
Pirteitä ja ennakkoluulottomia, värikkäitä luomuksia ja mustavalkoisia neulanreikäkamerakuvia. Jokaiselle on tilaa kunnantuvalla kun taidekoulu ja käsityökoulu avaavat yhteisnäyttelyn.