Kolumnit

Miten linnasi voi?

Suomalaiset ovat urheilukansaa. Luulen, että se tarkoittaa lähinnä sitä, että katsomme urheilua televisiosta, koska emme valitettavasti ole erityisen hyvässä kunnossa. Tämä ei tietenkään koske kaikkia, hyväkuntoisia aikuisia, lapsia ja nuoria löytyy. Joukko kutistuu kuitenkin koko

Kolumnit

Varustaudutaan retkelle

20.10.22 Malin Johansson 0

Lähdetään viikonloppuna retkeilemään läheiseen kansallispuistoon. Pakataan mukaan tärkeimmät: Teltta, untuvamakuupussi, ilmatäytteinen ja eristävä makuualusta, retkikeitin, puukko, tulentekovälineet, hyttysmyrkyt, annospakattua retkeilyruokaa ja vettä. Sen lisäksi tarvitaan kartta, kompassi ja GPS-laite, jos käykin niin, että pääsee eksymään.

Kolumnit

Sattuu, kun silmut särkyvät

Ennen kesäloman alkamista oli tulevien ekaluokkalaisten tutustumispäivä kouluun. Ekaluokkalainen, jonka piti tutustua, oli ärsyttävän välinpitämätön. Tuskin hän edes muisti päivän ohjelmaa ja kerrankin minä nousin ylös ennen muita. Itse olin ajatellut tätä päivää jo viikkokausia.

Luokittelemattomat

150 lasta uimakouluissa tänä vuonna

23.7.20 PK 0

Hieman normaalia enemmän lapsia on mukana Foklhälsanin uimakouluissa Paraisilla tänä vuonna. Se mikä on muuttunut viimeisten vuosien aikana, on se, että uimakouluissa mukana on entistä enemmän lapsia, jotka eivät osaa uida lainkaan.

Luokittelemattomat

Kuvakilpailu on ratkaistu

19.12.14 Anja Kuusisto 0

Paraisten Kuulutuksien joulukuvakilpailu, jossa haimme kuvaa lehden etusivulle 23.12 on ratkaistu. Voiton korjasi Annika Helander kuvalla missä tonttuu istuu “Paraisten oman lumivuoren päällä”. Noin kymmenkunta todella hyvää ehdotusta oli lähetetty toimitukseen – ja periaatteessa mikä tahansa

1 2