Ensimmäiset muistoni lapsuudesta ovat suurimmaksi osaksi täti Lisasta Koivikosta Atussa. Vanhempani olivat kiireisiä Paraisten Osuuskaupan sivuliikkeen pyörittämisen parissa. Kauppa sijaitsi noin kolmekymmentä metriä talosta ja liikuin enemmän tai vähemmän vapaasti näiden kahden paikan välillä (se oli ennen kuin laajensin reviiriäni ja aiheutin huolestuneisuutta kotona ruoka-aikoihin…).
Joskus minut ajettiin päättäväisesti mutta ystävällisesti pois kaupasta, sillä häiritsin kaupantekoa jatkuvalla höpöttämisellä. Silloin menin tädin luo ja istahdin poljettavan ompelukoneen polkimelle. Sinne menin piiloon, kun minua oli haukuttu (mikä oli jokapäiväinen tapahtuma), ja istuin siellä itkemässä.
Itku alkoi jossain nenän takana, missä ensin kirvelsi, ennen kuin kyyneleet tulivat. Sitten tulivat äänet, nyyhkyttäminen. Nykyään minulla on vaikeuksia itkun ja huudon kanssa.
Kun olin iloinen kiljuin kimeästi ja hyppelin. Jos minulla oli oikein hauskaa, äiti sanoi ”Tuo loppuu vielä itkuun.”
Niin siinä usein kävi, kun hyppäsin kumoon, tai kaadoin jonkun kukkavaasin, häiritsin vieraita ihmisiä, tai astuin kissan hännälle. Ja oli hieman riskialtista tehdä kuperkeikkoja Hetekalla. Päiväpeitosta tuli ryppyinen.
Meillä oli koivunoksa takkahyllyllä, enimmäkseen varoitukseksi, jos tekisin jotain mitä en saisi. Joskus se otettiin sieltä alas ja sai tanssia paljaalla pepulla – ehkä kaksi kertaa, jos muistan oikein.
Otin tuolin, astuin sille ja otin oksan ja katkaisin sen palasiksi ja heitin ne takkaan. Siellä ei ollut tulta silloin, niin jäin kiinni, kun äiti näki palaset. Tuli uusi, pitempi oksa samana päivänä. Se oli sen ajan varhaiskasvatusta se.
Mutta kesät olivat loputtoman pitkiä, aurinko paistoi koko ajan ja veli tuli kotiin opinnoista Turussa, ruotsalaiset serkut lapsineen tulivat hienoissa autoissa ja Koivikossa ja meillä, isällä ja äidillä ja minulla, asunnossa kaupan yläpuolella, elämää piisasi.
Siellä odotti Gevaliaa, Twist-karamelleja ja Marabou-suklaata ja ruotsalaisten lasten hienot vaatteet. Silloin sain myös istua kummitäti Judithin lämpimässä sylissä, jossa rakastin istua ja tutkia hänen kultaisia rannekorujaan ja riipuksia. Rakastin riikinruotsalaista murretta ja parfyymin ja Prince-tupakan tuoksua, ”isojen” tyttöjen tupeerattuja hiuksia ja kesämekkoja isoilla hameilla.
Poimittiin metsämansikoita, kielokimppuja, valkolehdokkikimppuja (niitä ei ollut silloin vielä rauhoitettu…) ja leivottiin piirakoita. Sousimme Labbholmenille ja siellä uimme ja meillä oli piknik punaisella Jaffalla, keltaisella Greipillä, Pommacilla ja Marie-kekseillä ja voileivillä, eikä ollut mitään kinastelua! Sain nauraa, kiljua ja hyppiä muiden lasten kanssa. Kaikki aikuisetkin olivat iloisia ja koivunoksa takkahyllyllä unohdettiin.
Koivikossa, ullakolla, oli kesähuone ja avoimella ullakolla, jossa jotkut isoimmista tytöistä olivat ripustaneet kuvia Elviksestä, Tommy Steelestä, Brigitte Bardotista, Sophia Lorenista, Gary Cooperista, Siw Malmqvistista, Lill-Babsista ja muista julkkiksista, oli tyttöunelmien, salaisuuksien ja kuiskauksien tunnelmaa. Joskus sain olla siellä mukana, papiljottien, hiuslakan, huulipunan ja Yaxa-roll-on deodoranttin tuoksujen keskellä, keskustelemassa pojista. Se oli vähän kiellettyä, mutta niin ihanan jännittävää!
Muistot heräsivät, kun sain tietää, että jotkut näistä sukulaisista, minun ”leikki-isosisko” ja osa leikkitovereista perheineen tulevat kohta Paraisille, tulee olemaan niin hauskaa nähdä heidät!
Toivotan Teille kaikille ainoastaan kauniita kesämuistoja!
Skini Lindgård
Kulttuuri on lähinnä sydäntäni
Käännös: Linn Turkki
Kommentoi