Kärsin turhamaisuudesta. Tai siis en kärsi. Nautin pikemmin hemmottelusta. Kynsieni kanssa menen Shadialle. Hän on vuokralla suuressa kauneushoitolassa, jossa voi periaatteessa korjata kaiken, minkä haluaa ja johon on varaa. Shadia on Pakistanista, ja ensimmäinen tapaamisemme oli kaukana onnistuneesta. Hän oli uusi, sekä hoitolassa että maassa. Emme ymmärtäneet toisiamme ollenkaan. Hän ei osannut suomea eikä ruotsia, ja hänen pomonsa kielsi häntä puhumasta sitä vähää englantia, jonka hän oli oppinut. Johtaja halusi Shadian harjoittelevan suomeaan, ja hän vaelsi uhkaavasti salongissa violetissa kaftaanissaan. Hän seurasi Shadian työtä ja sanoja haukan tavoin. Haukka katsoi minua anteeksipyytävästi. Hän ilmeisesti pelkäsi, etten olisi tyytyväinen. En ollutkaan. Shadialta kesti ikuisuuden saada kynsitynkäni kuntoon. Hän oli erittäin tarkka ja huolellinen. Huolimatta siitä, että en ymmärtänyt, mitä hän kysyi, ja hän ei ymmärtänyt mitä vastasin, oli hän lopulta valmis kolmen ja puolen tunnin kuluttua. ”It´s complicated”, hän kuiskasi ja katsoi minua huolestuneena lampun alla, silmät mustat kuin pohjattomat lammet. Nyökkäsin ystävällisesti, vaikka minulla oli pissa tulossa housuun.
Jälkeenpäin olin sekä tyytyväinen että tyytymätön. Kynnet olivat upeita, mutta ne eivät näyttäneet siltä kuin olin toivonut. Vierailu oli suunniteltua kalliimpi ja kesti ehdottomasti kauemmin kuin hän oli luvannut. En tiennyt, kuka meistä oli kaikkien väärinkäsitysten syy, mutta olin melko varma, etten palaisi takaisin. Muutaman viikon kuluttua kuitenkin tajusin, että kynnet näyttivät olevan erittäin kestäviä. Neljännellä viikolla yksikään kynsi ei ollut irronnut tai edes tahrautunut. Vielä kaksi viikkoa myöhemmin ne näyttivät enemmän tai vähemmän uusilta. Vain kasvu paljasti ne. Varasin uuden ajan. Haukka näytti hämmästyneeltä, kun astuin ovesta sisään. ”Ai sinä.” hän totesi, ja lepatti kaftaanissaan vastaanottotiskin taakse. ”Moikka moi” Shadia huusi iloisesti ja hänen koko kasvonsa loistivat minut nähdessään. Hänen silmänsä olivat kuin kissankultaa. Istuimme vastakkain ja hän alkoi viilata.
Myös tällä kertaa olin tyytyväinen. Shadiasta oli tullut sekä nopeampi että rohkeampi. Jokaisella vierailulla opin tuntemaan hänet hieman paremmin. Nykyään kommunikoimme sillä kielellä, jota luulemme hallitsevamme tällä hetkellä parhaiten. Jätämme Haukan täysin huomiotta. Usein kuuntelemme salongin muita asiakkaita. He juttelevat vapaasti ja äänekkäästi yhteisellä kielellä. Pyöritämme silmiämme ja nauramme. Shadian hampaat ovat liituvalkoiset. Hänellä on mustat hiukset ja kauniit silkkipuserot. Jos Shadia saa päättää, minulla pitäisi olla enemmän punaista ja kultaa. Joskus annan hänelle vapaat kädet, koska hän on niin mukava, mutta kadun sitä aina jälkeenpäin. Meillä ei todellakaan ole sama maku. Meillä ei varmaan ole mitään yhteistä. Rakastan uintia ja kirjoittamista, kun taas Shadia ei voi eikä halua tehdä sellaisia asioita. Ei, Shadia valmistaa mieluummin mausteisia muhennoksia ja kutsuu ystäviä asuntoonsa, jossa on ilta-aurinko.
Pidän Shadiasta. Suomi tarvitsee Shadian kaltaisia ihmisiä. Vaikka se on ”complicated”.
Daniela Franzell
Näyttelijä, käsikirjoittaja, postikorttitaiteilija
Kommentoi