Kymmenes heinäkuuta se tapahtui. Se tapahtuu joka kesä, hieman eri aikoina.
Matkalla rannalle se tuli selväksi, alkukesän vehreys runsaine kukkaniittyineen, hillitty valo ja juhannuksesta muistuttavat tuoksut ja valot olivat haalistuneet.
Sen sijaan kuului haapojen lehtien kohinaa, kukat näyttivät kuivilta, muutamat keltaiset lehdet lensivät ohi ja ilma oli täynnä selkeää loppukesän tuoksua – keskellä kesää.
Jostakin selittämättömästä syystä, ehkä jostakin unohtuneesta koulu- traumasta, päivään, jolloin kesä muuttaa ajatukset kasvioon. Ne, joilla on muutama vuosi takanaan ehkä muistavat, kuinka joka kesä piti kerätä kasveja, prässätä ne ja liimata ne kasvioon, kokoelmaan, jossa oli itse poimittuja ja lajikohtaisia kasveja. Siihen aikaan katsottiin tarpeelliseksi tietämykseksi tunnistaa, muistaakseni 80 kasvia, ja tietää niiden nimet ruotsiksi ja latinaksi. Tällä tavalla tulivat tussilago farfara, taraxacum officinale ja anemone nemorosa tutuiksi. Jotkut muistaa, mutta useimmat unohtuivat nopeasti.
Kesä on pedagogisen metodin Learning by Doingin aikaa. Aika sammuttaa puhelin ja oppia jotakin muuta, jotakin jolla on tekemistä kesän kanssa.
Kun alkukesä muuttui kohti loppukesää, muistutettiin kaikkia keräämättömistä kasveista. Se ehkä todistaa kiinnostuksen kasvien keräämiseen, että kasviossa oli merkittävästi enemmän syksyn kukkia kuin alkukesän kukkia. Yhtenä kesänä tuli niin kiire, että viimeiset kukat piti ostaa mustasta pörssistä ja yksi kaveri myi 13 kasvia isoveljensä kasviosta. Rikos on nykyisin vanhentunut ja kasvio on mennyt harvinaisille kasvimaille.
Kielitaitoa ei ilmeisesti pidetty niin tärkeänä kuin kasvien latinalaisia nimiä, muuten olisi joka kesä saanut selvittää kahdeksankymmentä uutta sanaa tai ilmausta suomeksi tai englanniksi.
Mutta kielen oppimiseen on olemassa tehokkaampia keinoja. Talvella oli matkaa kaksi kilometriä samanikäisen kaverin luokse, mutta kesällä tulivat kesävieraat lähistöllä oleville mökeille, silloin oli joka puolella lapsia ja nuoria. He puhuivat lähes kaikki suomea, joten ei muuta kuin mukaan vaan. Suomen kielen puhumisen osaamista pidettiin koulussa vähemmän tärkeänä, tärkeää oli kieliopin osaaminen.
Kiitokset Kaikalle, Kakelle ja Simpalle, minun todellisille suomen kielen opettajilleni. Te varmistitte sen, että kesä käytettiin todella tarpeellisen taidon hankkimiseen.
Enemmän käytännön kesätaitoa oli veneen moottorin tuntemus; malli Olympia, viisi hevosvoimaa. Asiaan vihkiytyneet tuntevat sen kytkimen messinkinupin. Osa pystyi käsittelemään vain vauhtipyörää, ts. ”veiva och svära”. Minun tietämykseni oli melko pieni – eikä kovin korkea. Oli tärkeää muistaa vaihtaa polttoainetankista bensaan, ennen kuin moottori pysähtyi ja lopulta oli hyvä kuunnella, kunnes sekoittaja oli asetettu oikeaan polttoainesyöttöön. Tarvittaessa ruiskutettiin sekoitus bensaa ja eetteriä putkeen kannulla. Oli myös tärkeää seurata ja täyttää öljyä öljylasiin, muuten oli vaarassa moottorin leikkaaminen kiinni. Tämä tapahtui kerran, kiusallisesti juuri luotsiaseman kohdalla. Meitä tietysti tarkkailtiin ja luotsivene hinasi meidät kotiin, eikä siitä sen enempää, mutta sain itse öljytä ja saada moottorin uudelleen käyntiin. Youtubessa ei ollut mitään pätkää näyttämässä, miten se tehtiin.
Tästä kesätaidosta Olympian sisimmästä olemuksesta minulle on nykyisin minimaalista hyötyä, kun huoltomies kytkee tietokoneensa hyrrään ja kuittaa sen jälkeen huollon tehdyksi.
Kesä on pedagogisen metodin Learning by Doingin aikaa. Aika sammuttaa puhelin ja oppia jotakin muuta, jotakin jolla on tekemistä kesän kanssa. Aika saa näyttää onko se ollut hyödyllinen taito vai onko se vain hauska muisto.
Folke Öhman
kirjoittaja on Paraisten entinen kaupunginjohtaja
Kommentoi