Minulta meni melkein 30 vuotta tajuta, että arjessa on kyse toistosta ja jokapäiväisistä tavoista. Miten tylsää, oli ensimmäinen ajatukseni. Pariisissa tätä tapaa kutsutaan nimellä ”métro-boulout-dodo”, joka suoraan käännettynä on ”metro-työ-uni”, ja tarkoittaa elät tehdäksesi työtä. Miksi elämä pitäisi jakaa juuri näihin kolmeen tapaan??
Vitamiinit pitää ottaa ja mielellään harrastaa liikuntaa päivittäin. Jotkut tavat vain ovat välttämättömiä olemassaololle ja hyvinvoinnille. Pandemian aikaan minulla ei ollut mitään tottumuksia, vaan elin kuten halusin hetkessä. Voin hyvin. Siihen aikaan olin myös nuorempi ja keho vaati minulta paljon vähemmän, mutta kuitenkin. Se tuntui hyvältä, ja se oli hyvin luovaa ja monipuolista aikaa.
Ainoa kellonaika, jota olen kunnioittanut, on kello 14. Ainakin melkein. Silloin tatuointiliike aukeaa. Useimmiten nousen ylös sängystä kello 12, ja juon ”aamukahvini” samalla kun selaan Instagramia. Sen jälkeen minulla on tapana pestä astiat, laittautua valmiiksi, lukea, piirtää, järjestää tai vähän siivota. Silloin tällöin leivon ja kokeilen uusia kakku- tai leipäreseptejä.
Jos tatuointiliikkeeseen ei tarvitse ostaa uusia tarvikkeita, meillä on tapana pyöräillä sinne suoraan. Useimmiten saavumme kello 16 aikaan, sillä seurustelen liikkeen johtajan kanssa, joten aloitamme työt kun haluamme. Päivillä on tapana edetä vauhdilla, sillä tatutointien suunnitelmat on tehtävä, koneet ja pöydät puhdistettava ja laitettava valmiiksi, minkä jälkeen asiakkaita alkaa saapua.
Tatuointikuvioiden suunnitelmia muutetaan, suurennetaan, siirretään toiseen kehon paikkaan. Riippuu paljon asiakkaista, miltä työpäivä alkaa näyttää. Kun viimeisest asiakkaat ovat lähteneet, järjestämme kaikki päivän aikana paikkaansa vaihtaneet tavarat alkuperäisille paikoilleen ennen kuin meidän on aika lähteä. Meillä on tapana mennä ruokakauppaan tai välillä ulos syömään espanjalaiseen tapaan myöhään. Illalla saatamme vielä mennä ateljeehen, ulos tanssimaan, katsomaan elokuvaa. Ennen nukkumaanmenoa on tärkeä venytellä, vapauttaa keho päivittäisistä haasteista. Näin päivät etenevät vaihtelevalla, mutta samalla jollakin tavalla toistuvalla kaavalla päivästä toiseen. Arjessa on eri vivahteita, mutta sen muoto on suurelta osin sama.
Mistä elämässä on kyse? Pitääkö aina tehdä niin paljon? Eikö sitä voisi vain olla? Minusta on ihanaa tehdä monia asioita samanaikaisesti, saada ne valmiiksi ja hypätä seuraavan projektin pariin. Olen hyvä suunnitelemaan edellisenä iltana, mitä aion seuraavana päivänä tehdä. Kun aamu valkenee, keho tuntuu jäykältä ja kylmältä. Silloin on vaikeaa saada eilisen päivän energiaa takaisin. On niin helppoa sanoa ”huomenna aion…”. Sen sijaan pitäisi pohtia: Mitä tapahtuu nyt?
Istun keittiössäni, kello on kaksi yöllä. Aivot toimivat jähmeästi, mutta itsepäisesti. Mitä voisin tehdä uudistaakseni tämän toistuvat ketjun? Enemmän pyöräretkiä, käyntejä taidenäyttelyissä, tarttumista useampiin asioihin heti eikä huomenna. Arki voi tuntua yksipuoliselta, mutta se auttaa meitä pitämään itseämme silmällä, ehkä pysymään terveinä ja reippaina. Ehkäpä arjen perusta voisi pysyä samana, mutta siihen voisi lisätä värejä ja seikkailuja? Sanoa useammin KYLLÄ sen sijaan että sanoisi EI!
Sandra Wallin/Sandy Bee
Vapaan taiteen pioneeri ja tatuoija, Pariisi-Parainen
Käännös: Sari Sarelius
Kommentoi