Malmin vaatteita ja työvaatteita

Näinä etätyöaikoina vaatekoodi on ollut useimmalle erilainen. Myös minulla ovat kokousvaatteet ja kauluspaidat saaneet pääsääntöisesti roikkua koskemattomina. Mutta muuten ovat pukukoodit olleet samat kuin normaaleina vuosina, meillä on navettavaatteet, arkivaatteet, työvaatteet ja Malmin vaatteet.

Meillä on maatila, missä on eläimiä ja silloin on tarpeen soveltaa erilaisia pukukoodeja. Navettavaatteet ovat useimmiten tavallisia haalareita, yleensä jonkun rehumyyjän mainostuote. Haalarit on helppo vetää päälle ja pois, kun menee navettaan töihin.

Navettavaatteiden alakategoriassa minulla on ainakin vaatteet paskakoneiden kanssa työskentelyyn. Nämä ovat vain isomman koon haalareita, jotka vedän normaaleiden haalarien päälle, kun työskentelen korviin asti paskassa. Tosiasia on, että navetalla on oma tuoksunsa ja siksi meillä on eri työvaatteet siellä.

Tavallisia työvaatteita käytetään silloin kun työ ei ole likaista ja siinä pukukoodi on vuosien varrella kehittynyt täysin tavallisista kuluneista arkivaatteista tarkoituksenmukaisiin, tehtyihin ja ostettuihin työvaatteisiin. Nykypäivän työvaatteet suunnitellaan pääosin suuria työpaikkoja ajatellen usein rakennustyömaille, joka tarkoittaa sitä, että niissä on kymmenittäin erilaisia taskuja ja väriskaala menee neonkeltaisesta neonoranssiin.

Ymmärrän lukuisien taskujen määrän rakennustyössä, mutta minulle ne ovat enimmäkseen haitallisia, kun keväällä ne keräävät vain lantaa ja siemeniä, kesällä ruohoa ja pölyä.

Värillä ei myöskään ole suurta merkitystä, koska työskentelen aika paljon yksin, eikä minun tarvitse näyttää siltä, että tekisin asfalttia joka päivä.

Nyt uuden navetan myötä ovat työn rutiinit muuttuneet, joten voin kesken työpäivän tehdä jotakin nopeasti navetassa ja silloin en vaihda päälleni haalareita, joka aiheuttaa sen, että työhousuihin tulee hieman likaa. Nämä muuttuneet rutiinit ja asiamme mantereella ovat tuoneet mukanaan myös tähän uuden alakategorian, mantereen vaatteiden pitää olla sellaisia, että ne eivät haise navetalle ja voin mennä yhteisaluksella yli hyvällä omallatunnolla.

Sitten minulla on arkivaatteet, jotka minulla on päällä, kun en työskentele kotona, navetassa tai pelloilla. Koska koti-työvaatteet voivat tuoksua navetalle ja mantereen työvaatteet voivat olla pölyisiä, on tuskin toivottavaa, että tulen sisälle ja menen makaamaan sohvalle niissä. Siksi tarvitaan arkivaatteet.

Arkivaate on pukeutumiskoodi, joka on nykyisin voimassa, kun istutaan kokouksessa. Mutta koska haluan olla edukseni, kun liikun ihmisten keskuudessa Malmilla, tarvitaan Malmin vaatteet.

Malmin vaatteet ovat tietysti puhtaita ja ehjiä ja ne edustavat sitä muottia, mitä minun odotetaan ikäni puolesta käyttävän.

Malmin vaatteita käytetään silloin, kun tullaan hakemaan lapset koulusta tai ostamaan ruokaa, mutta myös silloin kun mennään johonkin konekauppaan Turussa, koska voi olla, että paluumatkalla ostetaan jotakin.

Nykyisin on kuitenkin käynyt niin, että olen ollut ostoksilla Malmilla pukeutuneena mantereen työvaatteisiin. Tavallisena päivänä minulla voi olla muutama vaatteiden vaihto, joskus käy kuitenkin niin, että minulla on kiire ja pitää osallistua etäkokoukseen koti-työvaatteet päällä, mutta onneksi Teamsin kautta haju ei siirry, vielä…

Andreas ”Antte” Johansson

Maanviljelijä Heisalasta

Käännös Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*