Opinnoista jutteleminen on hyvä tapa murtaa jää ja luo edellytykset keskustelun jatkumiselle. Useimmiten ainakin minä olen aidosti kiinnostunut kuulemaan mitä toinen osapuoli opiskelee, mutta siitäkään ei voi puhua loputtomiin.
Eräiden kanssa jutustelu on kerta kaikkiaan helpompaa, sillä keskustelu soljuu luontevasti eteenpäin. Toisten kanssa ei sitten löydy mitään sanottavaa. Tuntuu kuin kaikki yhteiset nimittäjät ovat yhtäkkiä kadonneet kuin taivaan tuuliin ja sitä alkaa paniikinomaisesti hakemaan jotain tekosyytä poistua vähin äänin epämukavasta tilanteesta.
Henkilöt, joiden kanssa mielellään juttelee ja joita tapaa useammin kuin sen yhden kerran lajitellaan helposti ”tuttava-lokeroon”. Mutta miten ihmeessä nämä henkilöt sitten voisi siirtää seuraavaan lokeroon, ”ystäviksi” tai ”tosiystäviksi”?
Olen useasti ihmetellyt miten alun perin onnistuinkaan hankkimaan ystäviä. Mitäköhän neljä- tai kahdeksanvuotias Nora oikeastaan tiesi, jota kahdeksantoistavuotias Nora ei ilmeisesti tiedä? Todennäköisesti en vain ollut ymmärtänyt sosiaalista koodistoa ja elelin onnellisen tietämättömänä elämääni. Nyt puolestaan uskon olevani pakotettu tiettyyn muottiin ja olen huomattavasti varovaisempi siirtyessäni pois omalta mukavuusalueeltani. Tämä koskee sekä uusien ihmisten tapaamista että sosiaalisia tilanteita ylipäätään.
En kuitenkaan ole ainoa joka tarvitsee aika ajoin pientä taukoa sosiaalisesta kanssakäymisestä. Olen keskustellut asiasta useiden henkilöiden kanssa jotka ovat olleet samaa mieltä. Ihmisten parissa oleminen on vaativaa, ja välillä pitää päästä lataamaan sosiaalisia akkujaan. Useasti erittäin ulospäinsuuntautuneilta vaikuttavat henkilöt sanovatkin olevansa tosiasiassa hyvin sulkeutuneita.
Ehkäpä tämä on yhteinen piirre suomalaisille, tai sitten olen vain sattunut törmäämään samansuuntaisista oloista tuleviin ihmisiin. Oli miten oli, uskoisin melko monen olevan kanssani samaa mieltä siitä, että vaikka olisi kuinka mukavaa tahansa tavata uusia (tai jo entuudestaan tuttuja) ihmisiä, välillä on ihan ok istua yksin sohvalla potematta huonoa omatuntoa päätöksestään olla tapaamatta ketään juuri sillä kertaa.
Nora Möller
käännös Mikael Heinrichs
