Luulen että alan tulla vanhaksi. Tai kenties vain aikuiseksi. Vai onko se sama asia? En voi väittää että fyysinen terveyteni horjuu tai että muistini pettää (vaikka onkin hankalaa pureskella näkkileipää ja muistaa nimiä), mutta ne pienet ilonaiheet joita elämässä oli kun oli pieni, eivät ole enää yhtä tärkeitä. Parasta kesässä oli uiminen, mieluiten monta tuntia joka päivä, melkein säällä kuin säällä. Kesämökillämme saatoin mennä uimaan silloin kun halusin, mikä onni. Ainoa ongelma oli se että veljeni ei ollut aina yhtä innokas uimisen suhteen.
Nykyisin on toisin. En ennen käsittänyt miksi aikuiset eivät uineeet kovin usen, mutta nyt alan ymmärtää. Vesi on ensinnäkin melkein aina kylmää ja ennen ja jälkeen uimisen on kaikenlaista toimittamista. On riisuttava ja jälleen pukeuduttava, hiekkaa on joka paikassa minne se ei kuulu ja kaiken lisäksi olet kastunut. Vain todella lämpiminä päivinä se on kaiken vaivannäön arvoista.
Luulen että alan tulla vanhaksi.
Tai ehkä vain aikuistua. Vai onko se sama asia?
Huvipuistot eivät myöskään tarjoa samanlaista fantastista kokemusta kuin aikaisemmin. Toki on hauskaa viettää päivä Linnanmäellä ja teen sen mielelläni kerran kesässä tai joka toinen kesä, mutta poissa on se odotus, jonka tunsi jonottaessaan periaatteessa mihin houkutukseen tahansa sekä tanssiaskeleet, joita otti kun oli liian innoissaan voidakseen kävellä normaalisti. Toivon vain että kärsivällisyyteni jonottaessa ulottuisi myös muille elämänaloille.
Jatkuva jäätelönsyönti ei ole enää yhtä houkuttelevaa. Minunlaiseni sokerihiiren pitäisi ajatella että kesä, jolloin saa syödä lähes rajoittamattomia määriä jäätelöä, olisi yksi vuoden huippukohdista, mutta ei. Voin (tietyin poikkeuksin) kulkea kaupassa pakastealtaiden ohi ilman että haluaisin jäätelöä. Kun äskettäin matkustin Tukholmaan laivalla en ostanut lainkaan karkkia, vain siksi että ei tehnyt mieli. Ennen parasta Ruotsiin matkustettaessa oli huoli siitä että ei osaa päättää mitä karkkia haluaa ja se että onko sitä tarpeeksi jotta se sitten riittää moneksi lauantaiksi. Silloin karkkia sai syödä samana iltana vaikka ei ollutkaan lauantai. Se jos mikä oli luksusta.
Ilmeisesti minusta tulee vanha nainen, joka istuu ja valittaa että kaikki oli ennen paremmin ja joka kertoo loputtomia ja aina ylistäviä tarinoita lapsuudestaan. Teen tätä jo nyt ja koska en ole vielä edes kahtakymmentä niin mitä onkaan sitten kun olen vanha ja heiveröinen?
