Palautumisen tärkeys

Kiireettömät aamut, kalenteri tyhjää täynnä, voi elää hetkessä ilman suunnitelmia. Tätä se kesäloma parhaimmillaan on. Elokuu on siinä vaiheessa, että useimmat meistä palaavat viimeistään nyt töihin. Kesäloman kiireettömyys ja aikatauluttomuus ovat enää vain kauniita muistoja.

Työelämä haastaa meitä kaikkia jatkuvasti enemmän. Pitää olla nopeampi, tuottavampi ja samalla säilyttää työssä hyvä laatu. Harmittavan usein kuulee tilanteista, joissa työntekijä ei enää jaksa. Vaatimukset tuntuvat liian kovilta.

Töiden jälkeen monella alkaa ns. toinen työ, kun pitää käydä kaupassa, tehdä perheelle ruokaa, viedä lapset harrastuksiin ja tehdä kotitöitä. Arki on uuvuttavaa. Pelkkä suorittaminen ajaa meidät lopulta umpikujaan. Palautumiselle pitäisi varata aikaa. Aina oman ajan ottaminen ei onnistu töiden jälkeen, joten palautumiseen pitäisi löytää keinoja työpäivän aikana. Olen pohtinut palautumista omassa työssäni ja löytänyt itselleni joitakin käyttökelpoisia keinoja.

Ensimmäisenä kaksi erittäin tärkeää perusasiaa. Työpäivän aikana on kaksi kahvitaukoa, jotka pitäisi käyttää tauottamaan työpäivää. Palautumista ei tapahdu, jos kahvin hakee työpisteeseen ja jatkaa saman tien töitä. Lounastauolla voi käydä vaikkapa pienellä kävelyllä, jolloin raitis ilma auttaa jaksamaan iltapäivälläkin. Lounaan syömistä ei kuitenkaan kannata jättää väliin mutta kenties hieman kevyempi lounas riittää.

Työssäni yksi kuormittavin tekijä taitaa olla sähköposti. Pikaista viestintää meillä hoidetaan Teamsin kautta mutta sähköpostia tulee siitä huolimatta paljon. Kun sähköpostin saa kahlattua läpi ja tuhottua turhat niin olo on hyvin paljon parempi. Jos kaikkia posteja ei voi tuhota niin kansioiden luomiseen kannattaa käyttää aikaa, jotta postit saa säilytettyä järjestyksessä. Saapuneet -kansiossa on hyvä säilyttää vain pieni määrä posteja. Toinen erittäin käyttökelpoinen ja kuormitusta vähentävä tapa on tehostaa sähköisen kalenterin käyttöä.

Normaalisti kalenterissa on merkinnät tapaamisista ja kokouksista. Merkitsen kalenteriin lisäksi kaikki deadlinet sekä varaan työn tekemiselle ja jopa lounaille ajan. Sähköinen kalenterini saattaisi näyttää ulkopuolisesta hurjalta mutta tarkkaan mietitty aikataulutus auttaa töiden valmistumisessa ja tuo itselle hallinnan tunteen.

Työpäivän jälkeen mieleen tulevia työtehtäviin liittyviä asioita kirjoitan muistilapuille, jotta niitä ei tarvitse pitää mielessä seuraavaan työpäivään saakka. Työn hallinnan tunne edesauttaa palautumista. Muistia ei tarvitse kuormittaa asioilla, jotka on jo suunniteltu ja aikataulutettu valmiiksi.

Meillä kaikilla on erilainen työ ja nämä käyttämäni keinot eivät tietenkään sovellu kaikkien töihin. Mitkä ovat sinun keinosi auttaa töissä jaksamistasi?

Milla Jakobsson
Viittä vaille viisikymppinen hyvinvointiaan pohtiva äiti

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*