Pieni juhannustarina

Hänen piti tavata jengi linja-autoasemalla. Lompakossa hänellä oli rahaa, jota hän oli säästänyt ensimmäisestä palkastaan.

Koko kuukauden hän oli parhaan kaverinsa kanssa ollut harvennustöissä sokerijuurikaspellolla, joka kuului viljelijälle, jolta perhe vuokrasi kesämökin.

Työ oli raskasta, ja palkka huono, mutta siihen aikaan ei sopinut nirsoilla. Saivathan he hienon rusketuksen kaupan päälle. Tytöt olivat nuoria ja suruttomia, ja oman rahan saaminen sai heidät liikkeelle.

Siellä pellolla he olivat hioneet rohkean suunnitelmansa. Kummallakin oli ankarat vanhemmat ja heidän piti keksiä hyvä tarina, että pääsisivät saaristoon viettämään juhannusaattoa.

Ripille pääsemättöminä he eivät saaneet tehdä juuri mitään. Heillä oli pakko olla vedenkestävä juoni.

He olivat kehittäneet monimutkaisen suunnitelman, johon kuului myös muut kaverit, eräällä pojalla oli vanha täti, jolla oli mökki tanssipaikan läheisyydessä.

Siellä he voisivat yöpyä, koska täti ei ollut kotona. Tytöt olivat vannoneet vanhemmilleen että vain he kaksi viettäisivät juhannusta saaristossa erään luokkakaverin (keksityn…) luona, uiden ja lentopalloa pelaten (hahhah) eivätkä menisi tanssilavan lähellekään.

Luokkakaverin mökillä ei tietenkään ollut puhelinta, eivätkä tytöt tietäneet hänen vanhempansa etunimiä, vain että heidän sukunimensä oli Karlsson.

Loputtomien saarnojen pelastusliivien käytön tärkeydestä, ja siveyslupausten jälkeen tyttö vihdoin sulki ulko-oven takanaan ja pyöräili tuulen nopeudella linja-autoasemalle. Jengi nousi linja-autoon makuupusseineen ja kasseineen, joku pojista oli onnistunut hankkimaan viinaa ja ravisteli kassiaan kilistellen pulloja, muiden kikattaessa hysteerisesti.

Kolmen tunnin kuluttua he olivat perillä, jättivät makuupussinsa mökkiin ja lähtivät tanssilavan suuntaan. Kellään ei ollut varaa pääsylippuun, eivätkä he olleet aikeissakaan tanssia muka jotain saaristovalsseja. Lavan takana, metsikössä pullo kiersi porukassa.

Kaikki yrittivät juoda irvistelemättä, vaihtelevin tuloksin.

Monelle tuli hiukan paha olo, jotkut oksentelivat, toiset ryhtyivät kovaäänisiksi ja haastoivat riitaa kaupunkilaisten kanssa, mutta tyttömme ja eräs poika istuivat hieman sivummalla ja kummallakin oli vähän perhosia vatsassa, kun heidän kätensä koskettivat toisiaan ja he uskalsivat katsoa toisiaan silmiin.

Aurinko laski koivikon taakse, siivilöiden valoaan erityisen romanttisella tavalla, ja silloin sattui niin, että he kaksi suutelivat, nopeasti ja kevyesti, niinkuin yleensä, kun on kyseessä ensisuudelma.

Ihan vain sekunnin murto-osan verran tyttö mietti mitä äiti ja isä sanoisivat.

Skini Lindgård

”Kulttuuri on lähinnä sydäntäni”

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*