Sitten, kun tämä on ohi…

Sitten kun tämä on ohi, menen kaupungille ja vain istun siellä penkillä ja tuijotan ihmisiä.
Sitten kun tämä on ohi, menen teatteriin, elokuviin ja konsertteihin.

Sitten kun tämä on ohi, tapaan kaikki ystäväni.
Sitten kun tämä on ohi, menen tapaamaan veljeäni ja hänen vaimoaan.

Sitten kun tämä on ohi, matkustan Ruotsiin ja tapaan siellä sukulaisiani.
Sitten kun tämä on ohi, menen ostoksille kirpputorille.

Sitten kun tämä on ohi, olen tekemisissä toisten kanssa.
Sitten kun tämä on ohi, olen mukana.

Sitten.
Mutta kun kukaan ei tiedä, koska tämä on ohi.

No, ainakin nyt kun on niin kuin on, saan joka tapauksessa levätä.
Vaikka nyt on näin, voin mennä luontoon.

Katsoa elokuvia, lukea kirjoja, neuloa, virkata, ajatella, maalata, surffailla facebookissa pukeutuneena pyjamaan koko päivän
likaisin hiuksin,

kuunnella radiota, seurata idioottimaisia saippuaoopperoita TV:stä.

Tehdä ruokaa – voin myös leipoa, mutta sitä en tee koskaan
miettiä mitä teen seuraavaksi,
kun tämä on ohi…

Mutta minä kaipaan, kaipaan, kaipaan…
Olla mukana kesäteatterissa.

Harjoituksia kevyessä tuulessa ja sateessa, pukeutuneena talvivaatteisiin toukokuussa.
Hermostuneena ennen ensi-iltaa.

Tungosta pukuhuoneparakissa.
Likaisia kahvimukeja, joissa nimilaput maalarinteipistä.

Hiuslakkaa ja kiharrin ja hiusklipsuja.
Kutiavia peruukkeja.

Hieltä haisevia näyttämövaatteita.
Soudcheckiä tekevää yhtyettä.
Jotakuta, joka lakaisee näyttämöä, kuivaa penkkejä.

Yleisöä, joka pulisee ja tungosta.
Energiaa lavan takana.
Loppuaplodeja ja kukkia ja saada vihdoinkin repiä peruukki pois ja pestä pois meikki…

Ehkä sitten, ensi vuonna.

Skini Lindgård

”Kulttuuri on lähellä sydäntäni”

Käännös: Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*