Olen kai nyt sitten vanha. Se ei tunnu niin kamalalta kuin voisi kuvitella. Olen elossa, minulla on joitain vaivoja, minulla on joskus vaikeuksia nukahtaa, mutta voin nukkua pitkään aamuisin, jos haluan. Ja minä haluan. En varaa tapaamisia, joiden takia joutuisin käyttämään herätystä, ja vihaan kaikenlaisia herätyskelloja, jopa inhimillisiä. Ei se ole niin, että herää, avaa kirkkaat siniset silmänsä ja venyttää vartaloaan hekumallisesti, hyppää suihkuun ja aloittaa päivän raikkaana ja energisenä … Ei, se on sitkeää kuin ylikypsä kaurapuuro, juoksuhiekassa tallaaminen, lietteessä uiminen. Kuivat silmät, hikinen, särkevä vartalo, vessakiire, jäykkyys, kaikki on jäykkää ja sattuu. Alkava kaihi on uusin merkki … kaikki merkit viittaavat juuri siihen: vanhuuteen.
Olen hankkinut lääkeannostelijan. Annoin periksi sen jälkeen, kun unohdin ottaa pillerit muutaman kerran. Joka tiistai lajittelen siihen kalsiumtabletit, monivitamiinit, magnesiumin ja sitten ne, jotka pitävät hermokivun kurissa, ja joka viikko löydän virheen … Onneksi huomaan sen itse. Vielä. Inkontinenssisuoja on todennäköisesti seuraava vaihe.
Hiukset. Nykyään hiuksiani on melkein enemmän vaatteissa, tyynyissä ja valitettavasti joskus enemmän ruoassa kuin päässäni. Se, mitä minulla on jäljellä, on ainakin väriltään kauniimpaa kuin vanha maantienvärinen. Tai hennalla värjätty kirkkaan punainen. Jotain, mikä on parantunut. Laatu vastaan määrä?
On hetkiä, jolloin ajattelen kuolemaa. Itse asiassa enemmän ja enemmän. Yritän, kuten minun iässäni pitääkin, ajatella, etten pelkää. Totta helvetissä pelkään!
Varsinkin jos on kuten minä: EN ole vielä valmis! Romaani ei ole vielä puolivälissä, 39 A4-sivua ei ole mitään! Se pelko vaivaa minua, haluan myös pystyä ottamaan kuoleman vastaan välinpitämättömästi ja hyväksymään sen arvokkaasti, kun se tulee. En silti halua olla valmis vielä, olen liian utelias.
Sisälläni asuu kypsä teini. Tästä syntyy ajoittain sisäinen kilpailuasetelma. Täti vastaan Teini. Fammo vastaan Kikatus. Eivor vastaan Skini? Joskus esimerkiksi ajattelin, että olisi hauskaa ottaa siisti tatuointi, mutta nyt se olisi mielestäni ihon tuhlausta, ihon joka kuitenkin muuttuu pian pölyksi. Tai tuhkaksi … Tässä pilaantuvassa rungossa ei myöskään ole suurta sileää pintaa. Vaikka joku naputtaisi siihen kauniin kuvan, se vaihtaisi pian ulkonäköä joksikin muuksi tai joksikin tunnistamattomaksi ryppyjen takia. Ei hajuakaan. Sama koskee lävistyksiä. Minulla ei ole tarvetta sietää kipua vapaaehtoisesti.
Rakas isoveljeni (86), joka on hauska kyynikko ja lukee PK:ta joka viikko, vitsailee häpeämättä mistä vaan, sanoo olevansa niin pettynyt tämän päivän Kuulutuksiin, koska siinä ei enää ole kuolinilmoituksia. Sehän on syy siihen, että hän lukee lehteä! Hän itse aikoo elää satakolmevuotiaaksi rikkoakseen perheen ennätyksen, jos hän saa haluamansa, olen silloin kahdeksankymmentäseitsemän ja toivottavasti terve ja viisas ja olen valmis romaanin ja kaiken muun kanssa.
Tapaamme kai kaikki jonain päivänä siellä astraalitasolla, josta tulemme kummittelemaan niille, jotka eivät ole miellyttäneet meitä! Siihen asti se on kuitenkin rock and roll.
(musiikki: Five Finger Death Punch: “Times Like These”)
Kaikella rakkaudella,
Skini
Suomenkielinen käännös: Tuuli Meriläinen
Kommentoi